Uutiset
Liigacupissa tappio MYPA:aa vastaan
FC Lahti kärsi keskiviikkona kotikentällään tappion MYPA:lle maalein 0-1. Ottelun ainoan osuman viimeisteli jo pelin avausminuutilla Maxim Votinov. Tappion myötä FC Lahti on neljän pelatun ottelun jälkeen edelleen ilman pisteitä.

Vannista jouduttiin peluuttamaan taas topparin tontilla
Kuva: Juha Tamminen
Vierasjoukkue MYPA aloitti ottelun todella hyvin ja siirtyi pelin ensimmäisellä minuutilla johtoon. Asialla oli Maxim Votinov, joka pääsi keskityksestä ohjaamaan pallon lähietäisyydeltä ohi FC Lahden maalissa pelanneen Janne Leinon.
Viiden minuutin kohdalla FC Lahden Mohamed Fofana pääsi vapaapotkun jälkitilanteesta laukomaan, mutta veto suuntautui Antti Kuismalan käsien ulottuville. Seuraavan hyvän tilanteen lahtelaisjoukkueesta sai Pekka Sihvola, jolle Eero Korte tarjoili vapauttavan syötön. Viime kauden Ykkösen maalikuninkuuden voittaneen Sihvolan ensimmäinen kosketus oli kuitenkin heikko ja maalivahti Kuismala ehti palloon.
Jakson lopussa Lahden Fofana murtautui hyvin MYPAn 16-alueen sisään, mutta laukaus painui ohi. Myös Sihvolalla oli vielä hyvä paikka maalintekoon, mutta pusku hyvästä paikasta ei tuottanut tulosta.
Vierasjoukkue MYPA sai ensimmäisellä jaksolla luotua maalin lisäksi myös pari hyvää paikkaa, mutta laukaukset eivät maalia kohti suuntautuneet. Parhaan tilanteen lisäosumaan sai Votinov, joka pääsi jakson viimeisellä minuutilla puskemaan hyvästä paikasta.
Ensimmäinen jakso oli kauttaaltaan tasaisista peliä - lisäosumia ei kuitenkaan enää syntynyt ja näin tauolle siirryttiin MYPAn yhden maalin johtoasemassa.
MYPA aloitti toisen jakson terävästi ja pelin painopiste oli selvästi lahtelaisten kenttäpuoliskolla. Painostus tuotti myös muutaman hyvän tilanteen, mutta Votinovin ja Tosaint Ricketsin yritykset eivät lisäosumia tuottaneet.
FC Lahti vaihtoi jakson puolessa välissä hieman kenttäryhmitystään ja sai sitä kautta pelin hallinnan itselleen. Hallinta jäi kuitenkin enemmän näennäiseksi, sillä kunnollisia maalipaikkoja ei joukkue pystynyt luomaan. Myös MYPA:n maalipaikat olivat lopussa kortilla, joten näin peli päättyi vierasjoukkue MYPA:n 0-1-voittoon.
FC Lahden päävalmentaja Ilkka Mäkelä harmitteli heikkoa alkua.
- Aikainen maali vaikutti pelin luonteeseen ja varmasti jonkun verran kipsasi meidän pelaamista.
- Saimme hyviä keskityksiä avausjaksolla, mutta emme täyttäneet tarpeeksi hyvin maalin edustaa. Ensimmäisellä jaksolla MYPA hallitsi liian selvästi keskikenttää, Mäkelä mietti.
FC Lahti on hävinnyt Liigacupissa kaikki neljä pelaamaansa ottelua.
- Omaan päähän menee nyt koko ajan vähemmän osumia, mutta toisaalta tämä oli toinen peräkkäinen peli ilman tehtyä maalia. Jatkopaikka karkasi meiltä nyt tappion myötä, Mäkelä lisäsi.
FC Lahdelle tappio oli jo neljäs, kun pelejä sillä on takanaan saman verran. MYPA nousi voitolla kuuteen pisteeseen neljän pelatun ottelun jälkeen.
FC Lahti - MYPA
1. 0-1 Maxim Votinov
Kokoonpanot
FC Lahti:
Janne Leino; Jarkko Värttö, Tatu Mäkelä, Jukka Vanninen, Juho-Matti Heikari (77. Jonne Kemppinen); Riku Heini (64. Jussi Länsitalo), Ibrahim Köse (59.Toni Huuhka), Eero Korte, Mohamed Fofana (59. Janne Törmänen); Rafael, Pekka Sihvola
MYPA:
Antti Kuismala, Sampsa Timoska. Antti Uimaniemi, Antti Okkonen, Maxim Votinov, Ilari Äijälä, Toni Lindberg, Tosaint Ricketts (85. Kim Alonen), Ville Oksanen, Tuomas Aho, Felipe Benevides (77. Konsta Hietanen)



