Uutiset
tiistai 26. toukokuuta 2009
Pitkälän pelaajasopimus purettu
FC Lahti ja Jere Pitkälä ovat yhteistuumin purkaneet pelaajasopimuksensa. Sopimus oli katkolla kauden päätyttyä.

FC Lahti ja puolustaja Jere Pitkälä ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisellä päätöksellä. Pitkälä on pelannut tällä kaudella määräaikaisella siirrolla Kolmosen Orimattilan Pedoissa. 1989 syntynyt Pitkälä on pelannut kahdessa Veikkausliigaottelussa vaihtopelaajana, ensimmäisen kerran lokakuussa 2007 ja viimeksi toukokuussa 2008.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
tiistai 31. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
torstai 26. elokuuta 2010
keskiviikko 25. elokuuta 2010
tiistai 24. elokuuta 2010
maanantai 23. elokuuta 2010
sunnuntai 22. elokuuta 2010



