Vahvemmat yhdessä

Uutisarkisto

2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010


07.09.06

FC Lahden päävalmentaja Antti Muurinen valittiin Veikkausliigan elokuun valmentajaksi ja Michal Slawuta sekä Christian Sund All Stars kentälliseen.



FC Lahden hieno jakso on huomioitu Veikkausliigassa, sillä valmentajamme valittiin kuukauden valmentajaksi elokuussa. Lisäksi liigan tähdistöjoukkueeseen valittiin kaksi muuta lahtelaispelaajaa.

Kuukauden All Stars joukkueen maalivahdiksi valittiin Michal Slawuta, joka antautui neljässä ottelussa vain kerran. Lisäksi joukkueeseen valittiin tuore hankintamme Christian Sund.

Muurinen on mielissään siitä, että FC Lahden vahvat otteet saavat tunnustusta ja näkyvät sarjataulukossakin.
- Alku oli meiltä vähän kankea ja hävittiin vielä ensimmäinen peli Interille. Olen sitä tietysti itsekin paljon miettinyt, mutta yksi syy on varmasti se että meillä kuitenkin oli aika paljon muutoksia joukkueessa, Muurinen arvioi.

- Nyt syksyä kohti olemme pelanneet – nimenomaan pelanneet – selvästi paremmin. Palloa on liikuteltu maata pitkin hyvin ja joukkueelle on löytynyt selkeä oma pelityyli. Iso asia oli myös Christian Sundin liittyminen ryhmään, hän on tuonut meille paljon.

FC Lahti lähtee kohti Veikkausliigan loppuratkaisuja kuudennelta sijalta ja päävalmentajansa mukaan positiivisella mielellä.
- Joukkue on lisäksi erittäin yhtenäinen ja iloisella ilmeellä menemme eteenpäin kohti loppukautta.


Askonalue


Veikkaus