Vahvemmat yhdessä

Uutiset

torstai 9. syyskuuta 2010

Veikkausliiga palaa maaottelutauolta ja kierroksen käynnistää FC Lahden kotipeli TamU:a vastaan. Jäljellä on kuusi kierrosta ja Mustat Kuhnurit ovat kovan haasteen edessä kamppailussaan sarjapaikan säilyttämiseksi.

FC Lahti lähti tauolle vieraspiste Jyväskylästä plakkarissaan. Tiukan väännön jälkeen lopputulokseksi Harjulla kirjattiin 2-2.

- Maaottelutauon jälkeen pelinälkää taas varmasti löytyy niin kuin kaikilta joukkueilta. Terveystilanteemme on tosin huono. Mieslukumäärä harjoituksissa tällä viikolla on ollut niukka, noin kahdeksalla ollaan vedetty, kertoo valmentaja Ilkka Mäkelä.

Alkuviikosta epävarmoja loukkaantumisten vuoksi olleet Ibrahim Köse, Jussi Länsitalo, Drilon Shala sekä Jonne Kemppinen eivät ole pelikunnossa.

- Se reilu kymmenen kenttäpelaajaa saadaan perjantaina matkaan ja nuoria sitten penkille. Loukkaantumisten lisäksi on ollut flunssaa liikkeellä, muun muassa Jari Litmanen on hyvin epävarma. Toivon mukaan pääsee ainakin penkille, vaikka ei tänään harjoittelekaan. (Tennant) McVea oli alkuviikon kipeä, mutta hänen pitäisi jo tänään päästä harjoituksiin. Lisäksi (Kalle) Eerola on pelikiellossa.

Perjantaina Lahden Stadionille saapuvalla Tampere Unitedilla on takanaan viiden ottelun tappioputki. Peliväline on noissa ottelussa hujahtanut tamperelaisten maaliin peräti 13 kertaa. Alkukaudesta tavoitteena ollut euro-paikka on karannut, mutta onko tätä myöten myös selkäranka katkennut?

- Sitä en usko yhtään. Se ei kuulostaa ollenkaan TamU:lta. Maaottelutauko tuli heille varmasti hyvään saumaan. TamU ei ole vielä viimeistä voittoaan ottanut tälläkään kaudella, se on selvä. Vaikka muutama tappio onkin alla, niin ei heistä yhtään helpompi vastus tule. Kovaa tullaan varmasti.

- TamU on kokenut joukkue, joka juoksuttaa varmasti HJK:n jälkeen kentälle aina eniten Suomen mestareita, kokemusta menestyksestä siinä porukassa on. Vili Savolainen, Henri Myntti, Sakari Saarinen, Mikko Kavén, Jari Niemi, Tuomas Haapala – ovat yksi kovimmista ryhmistä kokemuksensa kautta, ”Ili” luettelee.

Lahden ja TamU:n keskinäiset ottelut ovat olleet tällä kaudella tiukkoja. Perjantain kotijoukkue lähetti tamperelaiset laulukuoroon Suomen Cupista lukemin 2-1. Kesäkuun alussa liigaottelussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

- Teemme kaikkemme, että palattaisiin  taas voittokantaan. Kuudessa edellisessä ottelussa pelimme on ollut kohtuullista, pystymme kuitenkin ehdottomasti parantamaan. Olemme olleet ”voittavalla rimalla” koko ajan, tasapelejä, ainoastaan 0-1 tappio HJK:lle.

TamU:n taktiikasta Mäkelä nostaa esille topparivalinnan sekä sähäkät kärjet.

- Myntti on viime aikoina pelannut topparina. Jos hän pelaakin kärjessä, vaikuttanee se heidän pelityyliinsä hieman. Varmasti vaaralliset kärjet myös, jos Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm, molemmat maajoukkuepelaajia, ovat siellä. Siinä on meille haastetta ja toimintaa tulee varmasti puolustuspäähämme.

- Viime viikon parasta antia olivat kaksi maalia Jyväskylässä. Sitä ollaan haettu, ettei jäätäisi vain yhteen. Viimeksi Leinon Jannelle tuli ”kerran kaudessa” tapahtuva henkilökohtainen virhe, mutta hän on sen varmasti käynyt läpi ja päässyt yli. Hyvä saldo kuitenkin takana: kuusi peliä ja kuusi päästettyä maalia, pohtii Mäkelä lopuksi maalivahtitilannettaan.

Ottelu alkaa Lahden Stadionilla klo 19.00.

Askonalue


Veikkaus