placeholder

Korkeakunnas: ”Nyt Toivomäen koulukiusaaminen loppuu”

Kuhnurit siirtyi ottelussa johtoon puolen tunnin pelin jälkeen. Xhevdet Gela osui kulmapotkun jälkitilanteesta ylärimaan, jonka paluupallosta Henri Toivomäki niittasi pallon tyhjään maaliin. Osuma oli 97. Veikkausliigaotteluaan pelanneelle Henri Toivomäelle uran ensimmäinen.

– Luulen, että nyt se koulukiusaaminen kopissa loppuu, Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas nauroi.

– Odotan innolla sitä kakkua, jonka Toivomäki tuo koppiin huomenna. Sen pitää olla maaginen, koska siihen meni melkein sata peliä, ”Toke” jatkoi.

Henrik Moisander piti toisella jaksolla FC Lahden johdossa muutamalla loistotorjunnallaan. Varsinkin tunnin jälkeen hän otti todellisen gamesaverin Joachim Osvoldin laukaukseen.

– Sen takia meillä on liigan paras veska. Hän teki todella hyviä torjuntoja tärkeillä hetkillä. Varsinkin se yksi oli aivan maaginen, en ole hetkeen nähnyt sellaista torjuntaa, Korkeakunnas hehkutti.

FC Lahdelle voitto oli toinen tällä kaudella. Joukkue oli Korkeakunnaksen mukaan ilmiselvästi suuttunut ja sisuuntunut edellisestä RoPS-tappiosta.

– Tämä oli poikien voitto. Urani yksi helpoimmista joukkueen sytyttämisistä. Sen verran motivoitunut joukkue tänään oli ennen peliä. Johtajia oli niin kopissa kuin kuin kentälläkin tänään.

– Ajattelimme, että jos pystymme pitämään SJK:n nollilla, niin silloin pystymme KuPSinkin. Hyvä puolustus- ja maalivahtipelaaminen antoi mahdollisuuden voittaa, Korkeakunnas kertoi.

Matheus Alves iski 78. minuutilla FC Lahden toisen maalin rangaistuspilkulta Babacar Diallon kaadettua boksiin juosseen Drilon Shalan. Xhevdet Gela viimeisteli kymmenen minuuttia myöhemmin ottelun loppulukemat 3-0 Petri Pasasen loistavasta poikkisyötöstä.