placeholder

Korkeakunnas: ”Ei tyydytä”

Lopputulos ei tyydyttänyt kotijoukkueen luotsia Toni Korkeakunnasta alkuunkaan.

– Ei tyydytä millään tasolla. Ainoa positiivinen asia oli (Joonas) Merosen nollapeli. Siinäpä se, ”Toke” puhisee.

Lahti joutui lähtemään otteluun ilman lukuisia luottopelaajiaan, kun loukkaantumisten takia sivussa ottelusta olivat Henrik Moisander, Hassan Sesay, Xhevdet Gela, Pekka Lagerblom, Mika Ääritalo ja Rafael.

– Aina voi selitellä, että oli haastavat lähtökohdat. HJK-peli oli fyysinen ja siinä tuli aika paljon kolhuja. Vasta oikeastaan eilen tiedettiin ketkä pystyvät pelaamaan. Ei se kuitenkaan mikään selitys ole. Sen takia tässä kaikki on mukana, että ne pystyy paikkaamaan, Korkeakunnas sanoo.

– Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli hiihtelyä ja huonoa reagointia. Kaverilla oli yksi paikka, joka lahjoitettiin, mutta Meronen torjui hyvin. Meillä oli paljon hyviä aihioita. Päästiin ihan hyvin vastustajan päätyyn. Lopussa 2-3 jätkää pääsi yrittämään ja siitä olisi ilman muuta pitänyt tehdä maali, Korkeakunnas näkee.

Ottelu oli Lahdelle jo kolmas viikkoon, eikä se voinut olla näkymättä pelaajien otteissa.

– Näkyi väsyneiden pelaajien suoritukset. Keskittyminen oli heikkoa, keskitykset ja helpot suoritusket, mitkä normaalisti pystytään toimittamaan edes sinnepäin. Ne karkailivat ja laukausyritykset olivat ponnettomia. Ei oltu niin ahneita ja halukkaita kuin olisi pitänyt. Ei riitä, että pelataan Jaroa ja VPS:ää vastaan tasan kotona. Se ei riitä siihen, mitä me tavoitellaan, Korkeakunnas paaluttaa.

Kovia kokenut Kuhnurimiehistö saanee kuitenkin jo ensi peliin sairastuvalta apuja.

– Parhaassa tapauksessa kaikki ovat mukana. Kukaan ei ollut tänään lähelläkään pelikuntoa, mutta viikko on pitkä aika, Korkeakunnas kertoo.

VPS-ottelussa Jussi Länsitalo jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen takia pois.

– Pelkään pahoin, että Länsitalolla meni takareisi. Se on 2-3 viikkoa, jos on pienikin repeämä. En osaa sanoa vielä tarkemmin, Korkeakunnas päättää.