placeholder

Otteluennakko: VPS- FC Lahti

Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen kamppailu kahden mitalisijoista taistelevan joukkueen välillä. Vaasalaiset ovat tällä hetkellä sarjassa neljäntenä, mutta vain kahden pisteen päässä toisella sijalla olevasta FC Lahdesta. Lähtökohdat otteluun ovat siis kutkuttavan jännittävät.

VPS:n 11 ottelun tappioton putki tuli viime kierroksella päätökseensä HIFK:n vieraana, kun joukkue koki 1-2 tappion. Sikäli vaasalaiset tulevat otteluun heikossa vireessä, sillä joukkue ei ole voittanut viimeiseen neljään kamppailuun. Se tietää erittäin sisuuntunutta ja ärsytettyä vastustajaa maanantaina.

FC Lahden ja lyhytsyöttöpeliinsä vankasti luottavan VPS:n edellinen kohtaaminen Lahden Stadionilla päättyi alkukesästä maalittomaan tasatulokseen. Tuolloin kentällä pelasivat kaksi virheitä välttävää joukkuetta, eikä maalitilanteita nähty. Samankaltaista ottelua tullaan tuskin näkemään, sillä molemmat haluavat täydet pisteet tästä kamppailusta.

– Panokset ovat kovat. Tämähän on klassinen kärkikamppailu, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas hymyilee.

Kuhnurit ovat kovassa iskussa. Edellisellä kierroksella kaatui FC Inter brassihyökkääjän Stenion maalilla 1-0 ja samalla tappiottomien otteluiden putki venyi jo 14 matsin mittaiseksi. FC Lahden pelaaminen on tällä hetkellä hyvässä tasapainossa ja joukkueen itseluottamus huipussaan.

– Meillä on kova ennakkosuosikki vastassa, mutta tästä tulee hyvin erilainen peli kuin esimerkiksi Interiä vastaan. Vaasaa on kehuttu kovasti läpi kauden ja ihan aiheesta. Heillä on selkeä sapluuna pelata ja vaikka tulokset eivät ole viime aikoina olleet niin hyviä, niin tuskin he tulevat tekemään suuria muutoksia, Korkeakunnas tietää.

– Meillä on hyvä voitto alla ja on kiva lähteä haastamaan VPS. Viime syksynä pelasimme siellä hyvän pelin ja voitimme, ”Toke” muistaa.

Kokoonpano tuottaa kuitenkin pientä päänvaivaa. Toppari Igor Jovanovic sekä seitsemän maalia iskenyt Marko Simonovski ovat korttitilien täyttymisen vuoksi pelikiellossa. Lisäksi Kalle Taimi ja Henri Anier ovat kysymysmerkkejä ottelun alla. Haasteista huolimatta ”Tokella” on vahva luotto käytettävissä oleviin pelaajiinsa. Vastustajan vahvuudet on mitattu huolellisesti ja pelisuunnitelma luotu.

– Igor on ollut meidän johtavia pelaajia sekä Marko tehnyt paljon maaleja, niin tietysti tällaiset poissaolot harmittaa. Eivät nämä poissaolot tule meillä kuitenkaan näkymään. Nyt on uusilla miehillä mahdollisuus lyödä kiilaa väliin loppukautta ajatellen, joten hyvällä itseluottamuksella lähdemme Vaasaan.

– Meidän lähtökohta on se, että meillä on oma tapa toimia, jota sovelletaan vastustajan mukaan. Pyrimme aina saamaan pelaajistamme kaiken irti, niin myös huomenna, ”Toke” päättää.

VPS – FC Lahti pelataan maanantaina 14.8.2017 klo 18.30 Vaasan Elisa Stadionilla. Ottelu on katsottavissa livenä IS Extra ja Ruutu+ palvelussa. Pääset striimin pariin tästä:

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea:

Tunnusta väriä! FC Lahden fanituotteet kätevästi verkkokaupastamme > seamchip.fi/fclahti