placeholder

Toni Huuhka FC Lahden kakkosvalmentajaksi

Lahtelaisen jalkapallokoulun ja FC Kuusysin kasvatti Toni Huuhka, 26, toimii ensi kaudella FC Lahden liigajoukkueen kakkosvalmentajana.

Huuhka valmistuu loppuvuodesta fysioterapeutiksi ja hänen erityisalueenaan joukkueessa tulee olemaan fyysinen valmennus. Hän jatkaa myös FC Lahden A- ja B-nuorten fyysisen valmennuksen koordinaattorina.

Kaudella 2015 Huuhka valmensi FC Lahden A-nuoria sekä syksyllä FC Lahti Akatemiaa pelaamisen ohella. Huuhka on pelannut FC Lahden paidassa niin liigatasolla kuin ykkösessäkin.

– Tonin osaaminen tuo valmennukseemme uutta, arvokasta leveyttä tärkeällä osa-alueella, painottaa FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen.

Saman näkemyksen vahvistaa liigajoukkueen päävalmentaja Toni Korkeakunnas, joka ottaa Huuhkan valmennustiiminsä todella hyvillä mielin.

– Hän on osoittanut olevansa asialleen vihkiytynyt ja hänellä on todella hyvä ote valmentamiseen. Tuo fyysisen puolen osaamista. Se on hänen spesiaali osa-alueensa. Harjoitteluun tulee uusi ulottuvuus ja se nostaa meidän toiminnan tasoa seuraavalle tasolle. Kokonaisuus saadaan hallintaan, kun on kaveri läsnä koko ajan, Korkeakunnas iloitsee.

– Pelaajatkin ovat olleet todella tyytyväisiä. Voidaan yksilöllisemmin ja paremmin kehittää jokaista pelaajaa, Korkeakunnas jatkaa.

Huuhka aloittaa hommat liigajoukkueen parissa innolla.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä! Tämä on luontainen jatkumo itselle. Olen ollut pari vuotta FC Lahden A-junioreiden mukana ja kesken kauden Akatemian valmennuksessa. Olen toiminut kauden aikana myös niissä kuvioissa, missä tarkoitus on olla jatkossakin eli fyysisellä puolella edustusjoukkueen mukana, Huuhka sanoo.

– Minulla on io vastuu fyysisellä puolella, että saadaan äijät pidettyä kasassa, Huuhka jatkaa.

Valmentajana Huuhka kokee olevansa pelaajaläheinen.

– Koen, että olen suhteellisen pelaajaläheinen, intohimoinen ja vaativa valmentaja. Tykkään työskennellä pelaajien kanssa, jotka ovat valmiita tekemään töitä asioiden eteen, Huuhka miettii.

Fysioterapeutiksi valmistuvalla Huuhkalla on tavoitteita niin jalkapallovalmennuksenkin kuin oman alansa suhteen.

– On tavoitteita kummallakin saralla. Ymmärrän, että ikäni voi aiheuttaa kysymysmerkkejä joidenkin suunnalta. Minulla on ollut erittäin hyvä ympäristö oppia. En ole tyytyväinen missä olen, vaan haluan kehittyä ja kehittää ihmisiä, Huuhka kertoo.

Huuhkalla on pian takataskussaan UEFA B-valmentajalisenssi. Tarkoitus on hankkia hamassa tulevaisuudessa myös A-valmentajalisenssi.

– Viimeisiä UEFA-B palautuksia vailla valmis. Suunnitelmissa on käydä A-tutkinto jossain vaiheessa, Huuhka päättää.