placeholder

Korkeakunnas iloitsi ”Paavojen” onnistumisesta

FC Lahti pelasi tiistaina jälleen Liigacupia ja haki yhden pisteen Vantaalta, kun se pelasi 1-1 tasapelin isäntäjoukkue PK-35 Vantaan kanssa. Kuhnureiden maalista vastasi Drilon Shala ja PK-35:n osumasta Riku Heinonen.

Lahti marssitti kentälle useita nuoria ja vähemmän peliaikaa saaneita pelaajia. Tämä näkyi osittain myös Kuhnureiden pelaamisessa.

– Saatiin PK:n pelinrakentelu aika hyvin rikottua, mutta ensimmäisellä puoliajalla oma pelaaminen ei ollut selkeää. Toisella puoliajalla se oli parempaa. Oltiin aggressiivisia ja puolustuspelaaminen kohtuullista. Muoto hajosi ajoittain. Vastustaja sai yhden läpiajon, minkä (Miikka) Mujunen torjui, Korkeakunnas kertoo.

– Ilahduttaa, että molemmat Paavot (Ahola -98 & Voutilainen -99) vetivät 90 minuuttia ja onnistuivat erinomaisesti. Se oli tämän pelin paras yksittäinen anti, että he osoittivat pystyvänsä näitä pelejä pelaamaan, Korkeakunnas iloitsee nuorten puolustajalupauksien onnistumisesta.

Lahdella olisi ollut hyvät mahdollisuudet aina voittoon asti, mutta punamustat kirivät lopussa tasoihin.

– Kotona voitto ja vieraissa tasapeli on hyvä tahti. Harmittaa, että vastustaja viime hetkillä erikoistilanteesta tasoihin. Meillä oli useampikin maalipaikka. Oli pari hyvää puskupaikkaa ja neljä läpiajoa, joista yksi maali. Sen olisi voinut ratkaista aikaisemmin, Korkeakunnas manaa.

– Ei kannata liian kriittinen olla. Uudet miehet saivat mahdollisuuden ja peli palveli sitä, mitä haettiin. Kaikki ovat nyt saaneet tulikasteen Liigacupissa, ”Toke” jatkaa.

Testimies Hedi Khayat kellotti vyölleen reilun tunnin ja pelasi mukiinmenevän ottelun.

– Hedi painoi tosi paljon hommia. Ihan positiivinen ja pirteä esitys. Myös
Drilon Shala oli pirteä piikissä ja teki maalinkin. Hänellä oli kolme läpiajoa, joten olisi voinut enemmänkin tehdä, Korkeakunnas sanoo.

FC Lahti;

Shala 61´

Mujunen; Hauhia, Voutilainen, Kärkkäinen, Ahola; Khayat (64´ Multanen),
Bonilha (45´ Tuominen), Paananen, Tatar (64´ Hostikka); Shala (90´ Laaksonen), Rafael (46´ Kuningas