vko.19 // 14.5.2016

Länsitalo: Pikkuhiljaa minuutteja enemmän

Länsitalo: Pikkuhiljaa minuutteja enemmän

Kuva: Juha Tamminen

Lahtelaisyleisö sai viime viikon maanantaina pelatussa SJK - ottelussa todistaa vakuuttavan 3-0 kotivoiton lisäksi pitkään liigakentiltä polvivamman takia sivussa olleen Jussi Länsitalon paluuta tositoimiin.

- Vaikea sitä on sanoin kuvailla, ihan huippu fiilis. Oli kiva päästä varsinkin tuollaiseen peliin, muutenkin joukkue pelannut jo tosi hyvin. Oli kiva huomata, että yleisö otti hyvin vastaan, Länsitalo tunnelmoi.

Länsitalolla on polven eturistisiteen katkeamisesta ja siitä kuntoutumisesta kokemusta ihan riittämiin. 2013 kesällä oikean polven eturistiside meni poikki ja viime kesänä vasemman polven eturistisiteelle kävi samoin. Kuntoutuminen näin isosta loukkaantumisesta on aina työn ja tuskan takana. Toipumisprosessit ovat Länsitalon kohdalla olleet hieman erilaiset.

- Vaikea verrata. Ensin 2013 meni oikea jalka. Silloin oli aika selvää, että seuraavalla kaudella ei ole paineita pelaamisen suhteen, kun menin Saksaan. Silloin pystyin ottamaan rauhassa viikon vapaata, kun tuntui pahalta. Sopimuksen, kun allekirjoitti viime kauden päätteeksi, halusin päästä mahdollisimman nopeasti kuntoon. Tein aika paljon enemmän hommia lyhkäiseen aikatauluun. Ehkä vähän tähystysleikkaus, joka oli kuusi viikkoa sitten, pitkitytti kuntoutumista. Täysin eri asia kumminkin, vaikka sama vamma onkin. Aina se varmaan on yhtä vaikeaa, Länsitalo miettii.

Vaikkei "Länkkäri" alkukaudella voinutkaan joukkuetta auttaa pelikentällä, hän on luonnollisesti seurannut joukkueen otteita silmätarkkana.

- Tietysti kaikki tietää, että pari ensimmäistä peliä hölmöiltiin, Inter ja varsinkin HIFK kotona. Niin ei saisi käydä. Varmaan vaikutti sekin, että on nuori joukkue. Tuntuu, että siitä on opittu. KuPS peli oli täysi katastrofi, sitä ei kannata muistella. Toivottavasti ei tule vastaavia pelejä, mutta veikkaisin että välillä tulee. Rovaniemellä oli loistavaa joukkueena työntekoa. Vaasa ja SJK pelit ovat olleet huippu pelejä. Ollaan huomattu se, että kun tehdään töitä joukkueena, voidaan voittaa ja pärjätä tässä sarjassa. Positiivinen fiilis, vaikka alku oli vaikea, Länsitalo summaa.

FC Lahti kohtaa sunnuntaina kauden seitsemännessään ottelussaan vieraskentällä kovavireisen IFK Mariehamnin. Lahti onnistui muutama viikko sitten hakemaan voiton Mariehamnin kotikentältä Suomen Cupin kuudennen kierroksen ottelussa, joten lahtelaisleirissä on tuoretta tietoa, miten heitä vastaan kannattaa pelata.

- IFK Mariehamnn on varsinkin tulokselliset pelannut aika hyvin ja yllättänyt monet varmaan. En ollut silloin Suomen Cupin pelissä mukana, mutta aika tarkasti tiedän, mitä ne yrittää. He ovat puolustanut tiiviisti, seitsemän maalia tehnyt ja kolme päästänyt. Niistä seitsemästä maalista Dever Orgill on tehnyt viisi, Aleksei Kangaskolkka, Orgill ja Diego Assis ovat hyökkäyskalustossa vaarallisia jätkiä. Puolustetaan tiiviisti, kenttä on aina saarella kapea ja pieni. He heittää varmasti pitkää palloa paljon ja tulee taistelupeli. Päästään hyökkäämään vastaan, Länsitalo ennakoi.

Länsitalo lähestyy päivä päivältä täyttä pelikuntoa.

- Pelikunto on eri kuin hölkkäkunto Pikkuveskulla. Akatemian pelissä pelasin pari viikkoa sitten 30 minuuttia, ei tehnyt pahaa. En hetkeen odota, että 90 minuuttisia rupean painaamaan. Kuntoutuminen jatkuu ja jos ei tule takapakkia, pikkuhiljaa peli kerrallaan minuutteja enemmän. Sieltä se tulee, Länsitalo tietää.

IFK Mariehamn – FC Lahti 15.05.2016 klo 18.30 @Wiklöf Holding Arena