placeholder

Otteluraportti: IFK Mariehamn – FC Lahti

Ottelu alkoi sangen vauhdikkaasti ja vaaralliset tilanteet nähtiin kummassakin kenttäpäädyssä. Peliä oli pelattu viitisen minuuttia, kun lahtelaisten kapteeni Mikko Hauhia pääsi pyssyttämään sydämensä kyllyydestä 16-rajan tienoilta. Andreas Vaikla onnistui kuitenkin venymään huipputorjuntaan isäntien maalilla. Pari minuuttia tästä, niin kotijoukkue sai kulmapotkun. Aleksei Kangaskolkka pääsi puskemaan aivan vapaasti maalinedustalta, mutta Lahden onneksi pallo kimposi maan kautta yli maalin.

Lahti otti pelin hyvin hallintaansa, eikä kotijoukkue onnistunut hätyyttelemään Aleksander Vasjutinin vartioimaa maalia oikeastaan kuin erikoistilanteissa.

Reilun 20´ minuutin jälkeen Lahdella oli parikin mahdollisuutta siirtyä johtoon. Ensin Simonovski pääsi kokeilemaan laukaustaan 16-rajan takaa, mutta Vaikla onnistui torjumaan tämän kulmapotkuksi. Mikko Kuninkaan antama kulmapotku tavoitti maalinedustalta Hauhian päänupin, mutta hänen puskunsa karkasi hieman yli maalista.

26´ minuutin kohdalla erinomaista puoliaikaa pelannut Drilon Shala vapautti Kuninkaan läpiajoon. Kuningas yritti ujuttaa pallon ohi hyvin maaliltaan vastaan tulleen Vaiklan, mutta tämä sai yrityksen tielle oikean jalan väliin. Pallo oli kimmota tästä maaliin, mutta Kristian Kojola ehti viime hetkillä purkamaan pallon korkeuksiin.

Pelissä vallitsi hyvä tempo ja Lahti onnistui rakentelemaan 36´ minuutin kohdalla todellisen huippupaikan. Lahti eteni järjestelemällisesti kohti kotijoukkueen maalia. Lopulta Hendrik Helmke levitti pallon oikealla boksin rajalle Hauhialle, joka tarjoili matalan keskityksen maalinedustalle Simonovskille. Simonovski liukui keskitykseen oikea-aikaisesti, mutta Vaikla onnistui venymään hänen ohjauksensa tielle.

Ennen puoliaikaa nähtiin vielä vaarallinen tilanne Lahden kenttäpäädyssä. Mariehamn hyökkäsi vaarallisesti pitkin oikeaa laitaa. Lopulta pallo tarjoiltiin 16-rajan taakse takaviistoon Kangaskolkalle, joka laukoi tulisesti kohti oikeaa alakulmaa. Vasjutin oli kuitenkin tilanteessa hereillä ja onnistui torjumaan laukauksen yli päätyrajasta.

Puoliajalle siirryttiin 0-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui samankaltaisissa merkeissä kuin ensimmäinen. Ensimmäistä maalipaikkaa saatiin odotella 57´ minuutille asti. Nazimovin keskitys oli löytää takatolpalle liukuneen Simonovskin, mutta makedonialainen oli tilanteessa sekunnin sadasosan myöhässä ja näin lukemat pysyivät muuttumattomana.

Tunnin kohdalla koko pelin ajan ilmassa roikkunut Lahden maali näki viimein päivänvalon. Hauhia lähetti pallon puolustuslinjan ja maalivahdin väliin. Pallon perään kirmasi Nazimov, joka hyödynsi Vaiklan ja kotijoukkueen puolustuslinjan kommunikaatiokatkoksen. Nazimov ehti palloon ensimmäisenä ja nosti pallon yli Vaiklan verkon perukoille.

Pelin edetessä Mariehamn onnistui saamaan peliä hallintaansa enemmän, mutta varsinaisesta kiristä ei voitu puhua.

80´ minuutin kohdalla Loorents Hertsi korvasi kentällä avausosuman iskeneen Nazimovin.

85´ minuutilla Simonovski iski lukemiksi 0-2. Kaikki lähti Vasjutin avauksesta, mikä leijaili yli puoleen kenttään nousseen vastustajan puolustuslinjan. Palloon ensimmäinen ehti Simonovski, joka ei läpiajostaan erehtynyt, vaan sijoitti pallon vuorenvarmasti ohi vastaan tulleen Vaiklan.

Maalin jälkeen Stenio korvasi kentällä Shalan.

Enempää maaleja ei ottelussa enää nähty ja näin täysi pistepotti matkusti Lahteen täysin ansaitusti.

Lahden puolustuslinjassa totutusti täydet minuutit urakoinut Pyry Kärkkäinen oli tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

– Ihan erilainen peli-ilme kuin kahdessa edellisessä matsissa. Nyt jätkät ja pallo liikkuivat hyvin varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, saatiin luotua paljon hyviä paikkoja. Tietenkin maalit jäivät puuttumaan ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella iskettiin kaksi tarvittavaa ja pidettiin oma pää puhtaana, Kärkkäinen suitsuttaa.

Vaikka tilastot kielivätkin Lahden hallinneen peliä lähes mielin määrin, ei Kärkkäinen allekirjoita väitettä siitä, että pisteet olisivat tulleet helpolla.

– Ei voi sanoa, että helppo iltapuhde olisi ollut. Ei täältä koskaan helpolla pisteitä saa, Kärkkäinen sanoo.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli ottelun jälkeen loistavissa tunnelmissa – syystäkin.

– Käytiin KuPS-pelin jälkeen paljon keskusteluja peli-identiteetistämme. Meidän pitää olla rohkeita, aktiivisia ja pitää riskitaso korkeana. Ei me pystysuunnan jalkapallossa pärjätä.

– Pelaajat vastasivat tänään huutoon täydellisesti. Huikea peli. Meillä oli jo ensimmäisellä puoliajalla puolen tusinaa hyvää maalipaikkaa, mutta joukkue ei tuskastunut. Joukkue oli tänään hyvin latautunut ja keskittynyt. Tämä peli antoi hyvän mallin siitä minkälainen joukkue meidän pitää olla. Tänään oli pelkkiä onnistujia mustapaitaisessa joukkueessa.

Lahden osumista vastasivat kauden ensimmäisellään Nazimov ja kauden toisellaan Simonovski.

– Nazimovin suorituksen arvoa nostaa se, että hän sai kuulla 10 minuuttia ennen pelin alkua avauskokoonpanon paikastaan. Santeri Hostikalla oli tälli jalkapöydässä ja kipu yltyi niin kovaksi, ettei pystynyt pelaamaan. Marko pystyi pitämään palloa tosi hyvin ja oli aktiivinen. Tosi hienoa, että teki maalin. Hyökkääjä elää kuitenkin maaleista, Korkeakunnas kertoo.

Keskikentällä uurastanut Helmke sai toisen puoliajan tuoksinassa pari pahaa tälliä jalkaansa ja jäi päätösvihellyksen jälkeen kentän pintaan istumaan tuskaisen näköisenä. Mistään vakavasta ei pitäisi kuitenkaan olla kyse.

– Hän sai kaksi kovaa tälliä samaan kohtaan. En usko, että mitään vakavaa. Hendrik on ollut alkukaudella kovan onnensoturi. On ollut murtunutta kättä, pää auki, epäoikeudenmukaista punaista korttia ja epäonnistunutta pilkkua. Hän on todellinen soturi ja antoi tänään vahvan panoksen. Hendrik ei varmasti jätä HJK-peliä väliin, jos mitään vaan ei ole rikki, ”Toke” uskoo.

FC Lahti;

60´ Nazimov

85´ Simonovski

Vasjutin; Sesay, Jovanović, Kärkkäinen, Hauhia; Paananen, Helmke, Kuningas; Nazimov (80´ Hertsi), Shala (86´ Stenio), Simonovski

– Miko Heikkinen