placeholder

Tanska janoaa kauden ensimmäistä vierasvoittoa

FC Lahti jahtaa kauden ensimmäistä vierasvoittoaan keskiviikkona, kun se matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi.

Lahti pelasi viime perjantaina kotikentällään Kisapuistossa tasaisen pelin HJK:ta vastaan, mutta joutui taipumaan lukemin 1-2. Normaalisti Kuhnureiden takalinjoilla luutiva Jani Tanska seurasi koko ottelun vaihtopenkiltä, kun toppariparina pelasi Boris Tatar & Pyry Kärkkäinen.

– En näe, että siitä mitään hyötyä oli minulle, motivaatio on tarpeeksi kova näihin peleihin. Pelaaja totta kai haluaa pelata joka pelissä. Oli pettymys, kun en aloittanut, Tanska sanoo.

Joukkueen alkukautta on leimannut ailahtelevaisuus.

– Aika paljon on joukkueen alkukaudesta puhuttu. Ollut hyviä pelejä ja vähemmän hyviä pelejä. Lähinnä kotikentällä ne onnistuneet, vieraissa on ollut meillä vaikeampaa. Olen itse pelannut suhteellisen perusvarmalla tasolla alkukauden, Tanska summaa.

Pitkänhuiskea Tanska kaipaa jatkossa omiltaan tasaisuutta, jotta pelien välillä ei tapahtuisi niin suurta vaihtelua.

– Ettei pelien välillä tulisi niin isoa heittelyä. Hyvän ja huonon pelin päivän erot ovat isot. Kotona ollaan voitettu selvästi VPS ja SJK ja sitten vastavuoroisesti on ollut pelejä, kuten Kuopiossa ja Maarianhaminassa. Silloin kun on ollut hyvä päivä, silloin esitys on ollut erittäin hyvä, Tanska sanoo.

Viime kauteen verrattuna joukkue on pystynyt petraamaan hyökkäyspäässä.

– Ainakin muutamassa kotipelissä ollaan saatu hyvissä ajoin tapettua pelit. Viime kaudella ongelmana peleissä oli johtoasemassa passivoituminen, mistä oli puhetta loppukaudesta. Onnistuneissa peleissä ollaan pystytty tappamaan peli. Se varjopuoli on, kun on ollut huonompi päivä meillä, ei olla tavallaan pystytty itse roikkumaan mukana, Tanska näkee.

Joukkue on nuorentunut viime kaudesta selvästi, mutta sen syyksi Tanska ei halua ailahtelua laittaa.

– En halua ikärakenteen taakse piiloutua. On sitä välillä kokeneimmillakin joukkueilla aaltoliikkeitä. Valmennus on varmaan paljon pohtinut, mistä se on johtunut. Pitää jokaisen pelaajan ja jokaisen kuka on toiminnassa mukana, saamaan vieraissa samanlainen draivi kuin kotipeleissä. Onko siinä Kispissä jotain taikaa? Kispissä kuitenkin kotiyleisö takana ja oma koppi. Muutamassa pelissä ollut hyvin yleisöä, onko se sitten vaikuttanut siihen draiviin, Tanska miettii.

Keskiviikkona vastaan asettuva Ilves on skoutattu tarkkaan.

– Ilves on pelannut hyvin, ollaan katsottu videoilta. Nyt meidän pitää onnistua vieraissa. Ehdottomasti halutaan vierasvoitto parin tappion jälkeen. Muuttunut pelityyli, yrittää enemmän maata pitkin syötellä ja rauhallisemmin kuin ehkä aikaisempina vuosina. Tullut vähän uusia pelaajia, muutama taitava ulkomaalainen pelaaja ja muutamia nuoria pelaajia reunoille. Mikael Soisalo ollut aika vauhdikkaalla päällä reunassa. Tiukkaa peliä odotan, Tammelassa aina haastavia pelejä. Hyvä joukkue ja pelannut hyvin, joen saadaan tehdä kovasti töitä. Uskon, että huomenna voitetaan, Tanska vakuuttaa.

Lahti on tulessa Ilves-ottelun jälkeen jo heti lauantaina, kun PK-35 saapuu Kisapuistoon vieraaksi. Tanskaa ei tiukka ottelutahti haittaa, kun lauantain pelin jälkeen tiedossa on pidempi tauko otteluista.

– Ei haittaa, kun muutama peli on tiuhaan tahtiin, kunhan sen jälkeen tahti rauhoittuu. Pystyy puristamaan ja pelaamaan hyvällä tasolla. Molemmilla joukkueilla on se sama tilanne, että pelaa viikolla ja viikonloppuna. Jos toinen lepäisi viikon ja toinen pelaisi, sitten saisi varmaan jonkun etuuden. Onhan näitä pelejä tullut tahkottua jo monta vuotta, Tanska päättää.