placeholder

FC Lahti iskukykyisenä Kemin kimppuun

FC Lahti joutui lähtemään juhannuksen viettoon ikävissä tunnelmissa, kun se hävisi aatonaattona Suomen Cupin välierän HJK:lle lukemin 0-3.

Tappio on joukkueen sisällä kuitenkin nyt käsitelty ja nokka on kohti tulevaa. Keskiviikkona Lahti kohtaa kotonaan PS Kemin.

– Pieni miniloma oli. Pari päivää on nyt valmistauduttu keskiviikon Kemi-peliin ja pettymykset nielty. Aloitettiin tosi hyvin ja HJK tuskastui. Se helpohko takaisku lamaannutti meitä. Puoliajalta tultiin uudestaan hyvin ja sitten taas vähän erikoinen maali. Sitten oli vaikeaa ja usko loppui. Peli meni päästä päähän ja kontrolli katosi. Kun pitäydytään suunnitelmassa, Suomen kovinkin joukkuekin oli aika kovassa pinteessä. Pitää uskoa, olla rohkeita, puolustaa kurinlaisesti ja olla positiivisia, niin hyvä siitä tulee, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo.

– Meillä on läheltä kokemus Kemistä, joten tiedetään tasan tarkkaan mitä sieltä tulee. Luottavaisin mielin lähdemme hakemaan voittoa, ”Toke” jatkaa.

Korkeakunnas ei ole pahemmin sarjataulukkoa tuijotellut, mutta tietää sen olevan tällä hetkellä äärimmäisen tasainen. Seuran tavoite on saavuttaa europaikkaan oikeuttava sija ja siihen joukkueella on vielä täydet mahdollisuudet.

– En ole katsellut. Siellä on Mariehamn ja Klubi karussa, muuten todella tasainen. Meidän tavoitteisiin pääsy on ihan mahdollista. Kaikki on vielä auki ja omissa käsissä. Pelimme kaipaa tasaisuutta, se on ailahdellut liikaa, Korkeakunnas tietää.

Muutoksia kokoonpanossa nähdään ainakin maalinsuulla, kun flunssasta tervehtynyt Miikka Mujunen korvaa Tomi Maanojan.

– Mujunen on maalissa huomenna. Ennen sairastumistaan otti ykkösmaalivahdin paikan ja saa mahdollisuuden taas, Korkeakunnas valaisee.

Joukkueen terveystilanne on ottelun alla lähes täydellinen. Ainoa varma poissaolija on Santeri Hostikka.

– Santeri aloittaa tällä viikolla harjoittelun, muttei ole vielä tässä pelissä käytössämme. Saadaan (Ivan) Solovjev ja (Drilon) Shala kokoonpanoon, Korkeakunnas kertoo.

Solovjevin nykyinen lainasopimus umpeutuu kesäkuun lopussa. Mikko Kuningas puolestaan suunnistaa näillä näkymin heinäkuussa lainasopimuksella Fluminenseen.

– ”Kunkku” on vielä parin pelin ajan käytettävissämme. Kemi-pelin on Solovjevin nykyisen sopimuksen puitteissa viimeinen peli, mutta neuvottelut hänen jatkostaan ovat käynnissä, Korkeakunnas sanoo.