placeholder

Korkeakunnas luottavaisena sarjakärkeä vastaan

FC Lahti kohtaa tulevana sunnuntaina kotikentällään Lahden Stadionilla sarjaa johtavan IFK Mariehamnin.

Lahdella on vaikea ajanjakso menossa, sillä joukkue seilaa neljän ottelun voitottamassa putkessa. Viime lauantaina Lahti otti kunnolla kuokkaan SJK:n vieraana, kun seinäjokelaiset pöllyttivät lahtelaisia peräti lukemin 4-1.

Harjoituskentällä on tehty toimintaan muutoksia, jotta kurssi saataisiin kääntymään.

– Pidettiin alkuviikosta palaveria. Se oli todella hyvä ja pelaajilta oli aktiivista osallistuminen siihen. Käytiin läpi pelillisiä ja henkipuolen asioita. Tehtiin jopa konkreettisia muutoksia hommiin, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo.

– Jos kahta viime peliä katsoo, niin ollaan aloitettu tosi huonosti. Toiset puoliajat ovat olleet aika hyvää ja jopa erinomaista pelaamista, Korkeakunnas sanoo.

Harjoituksissa on käytetty aikaa maalintekoon ja omaan puolustuspelaamiseen.

– Ollaan menty syvemmille detaljeihin, että pystyttäisiin murtautumaan maalipaikoille. Omassa päässä on tullut saman tyyppisiä maaleja, joten omaa boksipelaamista käyty läpi. Eilen saatiin pelattua hyvä 11vs11 valmistava puolen tunnin peli, jossa käytiin alkuviikosta käytyjä asioita läpi, Korkeakunnas valaisee.

Viime aikojen heikoista tuloksista huolimatta joukkueen sisällä vallitsee hyvä ja näytönhaluinen ilmapiiri.

– Kovaa työntekoa vaatii. Yleensä sykleittäin menee. Ennen neljän ottelun voitotonta putkeamme meillä oli viiden ottelun tappioton putki. Nyt mennään taas kohti voittoputkea ja se ei tule muulla kuin työnteolla. Keskitytään 100 prosenttisesti ja tehdään niitä asioita, mitä on sovittu. Joukkueessa on hyvä ilmapiiri. Harjoituksissa on ollut päättäväistä porukkaa, täältä tullaan, Korkeakunnas valaa uskoa.

Viime ottelussa kokenut brasilialaishyökkääjä Rafael avasi kauden maalitilinsä upealla tavalla. Osuma oli jo peräti 99. liigamaali seuralle. Maaliputkelle toivotaan jatkoa.

– Näin toivotaan. Pronssikaudella 2014, kun Rafael aloitti maalien tekemisen, niin loppua ei meinannut tulla. Alkukaudesta oli pieniä vammoja ja harjoittelu oli repaleista. Nyt on pystynyt pidemmän aikaa harjoittelemaan. Näkee, että haluaa tehdä maaleja ja on ollut pirteä viime aikoina. Rafaelilla on rutiinia maalinteosta ja nyt kun Jasse (Tuominen) on ollut poissa, niin kukaan ei ole osunut. Toivoisi, että Jasse saataisiin takaisin, Rafael osuisi ja ”Santun” (Santeri Hostikka) hyvä pelaaminen rupeaisi näkymään tulostaululla. Rafaelista on tällä hetkellä selkeästi meille iso apu, luotsi kehuu Rafaelin nykyvirettä.

IFK Mariehamn pelaa unelmakautta ja on erittäin haastava vastustaja. Lahdessa uskotaan kuitenkin täysin voittoon.

– Onko sarjassa ollenkaan helppoja vastustajia? Alusta asti olemme asennoituneet, että joka peli on mahdollista voittaa. Kohdataan liigan parhaiten puolustava joukkue. He panostavat hyvin vahvasti nopean suunnanmuutos pelaamiseen. Siellä on monta vuotta kasassa ollut kokenut joukkue, joka on nyt hitsautunut voittavaksi joukkueeksi. Hyvä mittari meidän nuorelle joukkueelle. Tietysti pitää olla tarkkana, teräviä ja rohkeita. Heidän kaksi alinta linjaa pelaa aika alhaalla ja Diego Assis sekä Dever Orgill vastaavat hyökkäystehoista. Niillä on tosi nimivahva ja kokenut joukkue. Topparipari (Jani) Lyyski ja (Kristian) Kojola on kovaa valuuttaa tässä liigassa ja maalivahti (Walter) Viitalakin on noussut maajoukkuerinkiin. Otetaan haaste vastaan. Ollaan onnistuttu heitä vastaan jo kertaalleen tällä kaudella. Uskon, että hyvä ja iso stadionin kenttä on meille avuksi, Korkeakunnas arvioi.

Lahdella on ottelun alla pari varmaa poissaolijaa ja yksi kysymysmerkki.

– (Drilon) Shala varmuudella sivussa ja samoin (Jussi) Länsitalokin. Tuominen on vielä kysymysmerkki, huomenna selviää hänen pelikuntonsa, Korkeakunnas kertoo.

Seura kiikaroi aktiivisesti uusien hankintojen perään, mutta Korkeakunnas ei osaa sanoa tarkalleen, missä niiden kanssa mennään.

– En osaa sanoa. Maalivahti, hyökkääjä ja keskikenttäpelaaja tarvitaan, Korkeakunnas summaa.

FC Lahti – IFK Mariehamn 29.07.2016 klo 18.30 @Lahden Stadion