placeholder

Tuominen: Kaikkensa pitää taas antaa

FC Lahti palasi keskiviikkona yli kuukauden tauon jälkeen voittojen tielle, kun Ilves kaatui Lahden Stadionilla vaihderikkaan tuoksinan jälkeen lukemin 3-2.

Kuhnureiden sisäisessä maalipörssissä kärkisijaa hallussaan pitävä Jasse Tuominen piti saavutettua voittoa erittäin tärkeänä.

– Olihan toi todella, todella tärkeä voitto. Pitkään ollaan sitä metsästetty. Ihan sarjasijoituksen kannalta tärkeät pisteet ja henkisesti koko joukkueelle. Jos se nyt tästä sitten aukeaisi ja tulisi parempia tuloksia. Onnikin oli jopa vähän puolellamme, Tuominen miettii.

Pelin loppupuolella Ilves sai turhankin kovan paineen luotua Lahden maalille. Samaan tapaan kuin viime sunnuntaina HJK-pelissä, jossa HJK onnistui tasoittamaan pelin lisäajan viimeisellä minuutilla. Parannettavaa löytyykin oman joukkueen pallollisesta pelaamisesta.

– Varmaan se meidän pelin rytmittäminen. Tunnistetaan milloin otetaan happea pallon kanssa. Pitkiä jaksoja juostiin pallon perässä ja sitten luovuttiin pallosta hätäisesti. Kertyy kilometrejä liikaa jokaisella pelaajalle ja painaa sitten lopussa. Ei pystytty pitämään palloa. Ilves nosti aika paljon porukkaa ylös ja linjan takaa olisi ollut tilaa. Toivottavasti saisi ehjän 90 minuuttisen, että peli pysyisi kontrollissa koko pelin, Tuominen näkee.

Tuominen oli pitkän aikaa sivussa nilkkavamman takia, mutta kahdessa viimeisimmässä pelissä hän on pystynyt pelaamaan avauskokoonpanossa. Täyden pelin kunnossa hän ei vielä kuitenkaan ole ollut.

– Vielä ei ole tullut 90-minuuttista, hyytyy aika pahasti. Ei hirveän montaa treeniä tehnyt täysiä enennen näitä matseja. Pikkuhiljaa tuntuu paremmalta ja paremmalta, Tuominen sanoo.

Tuominen on iskenyt tällä kaudella seitsemän maalia. Saldoon Tuominen on osittain tyytyväinen.

– Vähän niin ja näin. Alkukausi meni tosi hyvin, mutta vähän loukkaantumiset haitanneet. Osittain pitää olla tyytyväinen, mutta vaatia itseltä vielä enemmän, Tuominen tuumailee.

Joukkueen riveihin liittyi Zenitistä kaksi lainapelaajaa, maalivahti Aleksandr Vasjutin ja keskikenttäpelaaja Pavel Osipov.

– Veskari vaikuttaa todella hyvältä. Isokokoinen ja tosi fyysinen. Itse en ole ehtinyt vielä laittamaan palloja hänen selkänsä taakse, mutta näyttää pallot jäävän aika hyvin kiinni. Toinen kaveri on ihan taitavanoloinen. En ole kunnolla vielä kuitenkaan nähnyt tositoimissa. Näin ennakkoon ajatellen kummankin pitäisi olla vahvistuksia joukkueelle, Tuominen arvioi.

Lauantaina Lahti matkustaa Vantaan Myyrmäkeen sarjataulukon jumbosijalta löytyvän PK-35:n vieraaksi. Ottelu on lahtelaisille jo kolmas viikon sisään, mutta Tuominen uskoo jäsenissä olevan tarpeeksi virtaa voiton hakemiseen.

– Uskon, että meiltä löytyy haluja ja tahtoa. Nyt tulee niitä pelejä, mitkä vaan pitää voittaa. Ensimmäistä vierasvoittoa haetaan. Veikkaan, että nyt kun on hyviä tuloksia otettu kärkijengeiltä ja voitto alla, joukkueessa on hyvä itseluottamus. Ei ole helppo peli tulossa, vaikka siellä on tapahtunut aika paljon muutoksia. Vissiin pelanneet ihan OK futista. Kaikkensa pitää taas antaa, Tuominen päättää.

PK-35 – FC Lahti 13.08.2016 klo 16.00 @Myyrmäen jalkapallostadion