placeholder

FC Lahdella hyvä harjoitusviikko alla

FC Lahti oli viikko sitten otteluruuhkan keskellä, sillä Lahti pelasi kuuden päivän sisään kolme ottelua (HJK, Ilves ja PK-35). Niistä otteluista saldona oli yksi voitto ja kaksi tasapeliä.

Kuluvan viikon Kuhnurit ovat käyttäneet energian keräämiseen ja sunnuntain FC Inter-otteluun valmistautumiseen.

– Tietysti on kerätty voimia. Saatu hyvä harjoitusviikko alle, vaikkei nurmelle päästy treenaamaan, kun kentät olivat märkinä. Alkuviikosta palauteltiin, keskiviikkona oli fysiikkapainotteinen treeni ja torstaina pelattiin 11vs11 sisäinen peli. Käytiin taktisia asioita läpi ennen ja pelin aikana. Näytti ihan vauhdikkaalta ja lupaavalta. Eilen huilattiin ja tänään viimeistellään, Korkeakunnas kertoo.

Korkeakunnas on viilannut Lahden harjoitusrytmiä ja se näyttää tuottavan tulosta.

– Seinäjoen pelin jälkeen muutettiin harjoitusrytmiä. Sen jälkeen ei olla hävitty kertaakaan. Määrät ovat pysyneet samana, mutta lähemmäs pelipäivää on lisätty yksi vapaapäivä, Korkeakunnas avaa.

FC Inter on kokenut kauden aikana melkoisia muutoksia niin pelaaja- kuin valmennuspuolella. Joukkuetta on käskyttänyt esimerkiksi kolme eri päävalmentajaa. Tällä hetkellä vetovastuussa on PK-35:ta alkukaudella valmentanut Shefki Kuqi.

– Nimekäs ja kokenut joukkue tulee vastaan joka tapauksessa. Aikamoista turbulenssia ollut. Silloin, kun viimeksi kohtasimme heidät, niin heillä oli juuri valmentajanvaihdos. Nyt on tullut kaksi uutta valmentajaa. Pelaajia on tullut ja lähtenyt, aikamoinen myllerrys käynnissä. Vielä ei ole palaset loksahtaneet kohdalleen tähän mennessä. Siellä on yksilötaitoa Lucas Garcian ja Efran Zenelin muodossa, ja kokemusta Ari Nymanin, Henri Lehtosen sekä Joni Ahon muodossa. Maalivahtikaksikon piti olla ylivertainen kauteen lähdettäessä. Sen verran muutoksia tapahtunut heillä peleistä toiseen, että keskitytään normaalia enemmän omaan tekemiseen. Luottavaisin mielin, Korkeakunnas alustaa.

Lahden pelaajatilanne on elänyt sitten viime lauantain.

– Boris Tatar ja Fareed Sadat ovat pois loukkaantumisten takia. Duarte Tammilehto on pelikiellossa. Jani Tanska on epävarma vielä, Korkeakunnas valaisee.

– Ollaan saatu Hassan Sesay ja Jussi Länsitalo takaisin riviin, ”Toke” jatkaa.

Uusia pelaajia Lahteen ei ole näillä näkymin enää tulossa tämän siirtoikkunan aikana.

– Minulle on tullut tieto, ettei uusia pelaajia tule. Näillä mennään. Tilanne on selkeä, keskitytään siihen oman porukan kanssa. Ei tarvitse miettiä, että tuleeko vai ei tule. Tarmon voi keskittyä valmentamiseen ja asioiden kehittämiseen tämän joukkueen kanssa. Pelaajien skouttaaminen ja keskusteleminen vaatii kuitenkin energiaa, Korkeakunnas sanoo.

– Viimeinen kolmannes käynnissä, monella pelaajalla on nyt hyvä mahdollisuus näyttää kykynsä ensi kauden varalta ja tässä syksylläkin riittää pelattavaa. Meidän nuorelle joukkueelle tämä on iso mahdollisuus. Meidän valmennuksen tehtävä on, että jokainen saa parhaat tehot irti itsestään, Korkeakunnas paaluttaa.

FC Lahti – FC Inter 21.08.2016 @Lahden Stadion