placeholder

Paananen: Ei oltu ihan parhaalla jalalla liikenteessä

FC Lahti kärsi sunnuntaina kirvelevän 1-2 kotitappion FC Interiä vastaan.

Lahden pelaaminen oli viimeistä 10 – 15 minuuttista lukuun ottamatta varsin vaisua ja tämän myönsi keskikentällä tuttuun tapaan täydet minuutit uurastanut Aleksi Paananen.

– Ei oltu jostain kumman syystä ihan parhaalla jalalla liikenteessä. En tiedä mistä johtuu. Puoliajalla yritettiin vielä jätkien kanssa sopia, että miten tehdään, muttei jotenkin päästy peliin mielestäni oikein mukaan, Paananen aloittaa.

– Totta kai sitten tuo viimeinen 15 minuuttia, hyvä tulos olisi voitu ottaa, mutta jos noista paikoista ei tee, niin sitten ei kyllä ansaitse yhtään mitään, Paananen tykittää.

Kuhnureilla on vielä 10 sarjakierrosta pelaamatta, joten pelattavaa riittää pitkälle syksyyn. Tavoite loppukaudelle on selvä, kerää mahdollisimman paljon pisteitä.

– Mitään ei ole vielä ratkaistu. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Pitää mennä peli kerrallaan, yrittää ottaa voittoja ja kartuttaa pistepussia, Paananen paaluttaa.

Joukkue sortui Interiä vastaan perisyntiinsä eli maalinteko-ongelmiin. Niitä yritetään jatkossakin ratkoa harjoituskentällä ja toivoa oppien siirtyvän peleihin.

– Tuo on vaivannut meitä koko kauden, ettei olla saatu tehty maaleja. Se nyt on varmaan suurin, mikä on ollut jo pitkään semmoinen meidän iso synti. Pitää yrittää tuolla treenikentällä valaa uskoa jätkiin ja treenata maalintekotilanteita, jos ne rupeaisi sitten menemään sisään, Paananen miettii.