placeholder

Boris Tatar nauttinut ajastaan FC Lahdessa

FC Lahden kanssa vajaa vuosi sitten 1+1 mallisen sopimuksen allekirjoittanut 23-vuotias montenegrolainen Boris Tatar on pelannut tähän mennessä ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan jo 21 ottelua ja tehnyt puolustuspään pelaajalle kunnioitettavat kolme maalia. Vielä vuosi sitten Tatar pelasi kakkosdivisioonaa raaseporilaisen Ekenäs Sport Clubin paidassa.

Joukkueen kausi ei ole sujunut odotetulla tavalla. Keväällä odotukset nousivat korkealle mm. Liigacupin voiton myötä, mutta tällä hetkellä lahtelaisten on tyytyminen sarjataulukon kahdeksanteen sijaan.

– Emme ole onnistuneet, niin hyvin kuin odotimme tammikuussa. Valmistauduimme kauteen hyvin ja voitimme Liigacupin. Ajateltiin, että taistelemme paikasta parhaan kolmen tai neljän joukossa. Alkukaudella ei tuntunut helpolta. Yksi syy siihen on se, että oli paljon nuoria pelaajia, kuten minä ja jotka tulivat eri tasoilta. Itse pelasin viime kaudella kakkosdivisioonassa, jotkut pelasivat junioritasolla. Menetimme pisteitä kokemattomuuttamme, vaikka pelasimme usein jopa paremmin kuin vastustaja, Tatar analysoi joukkueen kuluvaa kautta.

– Henkilökohtaisesti on ollut onnistunut vuosi. Rehellisesti sanottuna olen pelannut enemmän kuin odotin. Iloinen siitä, että olen saanut luottamusta valmennukselta ja pelaajilta. Olen kehittynyt pelaajana ja ihmisenä. jos vertaan vuoden takaiseen, Tatar jatkaa.

Hyppäys kakkosdivisioonasta liigatasolle pakottaa pelaajan kehittymään, kun asiat pelikentällä tapahtuvat paljon nopeammin.

– Olen kehittynyt eniten taktisissa asioissa. Olen oppinut valmentajilta ja pelaajilta. Pystyn nyt pelaamaan onnistuneesti oikeana pakkina ja myös topparina. Olen oppinut paljon tänä vuonna. Tiedän missä pitää olla tietyissä tilanteissa, Tatar pohtii.

Kuhnurit palasivat maaottelutauolta varsin väkevästi. Viimeisistä neljästä ottelusta joukkue on saalistanut peräti kolme voittoa ja yhden tasapelin. Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen luottomiehiin kuuluva Tatar on kuitenkin jäänyt viime aikoina hieman vähemmälle vastuulle.

– Ajattelen, että se oli enimmäkseen taktinen veto ”Tokelta” HJK:ta vastaan ja Kemiä vastaan. Hän ajatteli vahvistaa puolustuslinjaa luottamalla kokeneempia pelaajiin. Se oli hyvä veto etenkin HJK:ta vastaan ja nyt Kemiä vastaan. Olen koko ajan valmis auttamaan joukkuetta, Tatar sanoo.

Maanantaina Lahti saa vieraita pääkaupungista, kun sarjapaikastaan taisteleva HIFK saapuu haastamaan kovavireisen lahtelaisnipun kunnon.

– Avoin peli tulossa. Tärkeämpi peli heille, koska he taistelevat sarjapaikastaan. Tärkeä peli myös meille, sillä haluamme parantaa kahdeksatta sijaa. 100 prosenttisesti haemme voittoa. Näemme varmasti viihdyttävän pelin, Tatar uskoo.

Tatar ei ole vielä uhrannut ajatuksiaan ensi kauden miettimiseen.

– Vielä tällä hetkellä keskityn loppukauteen. En ajattele vielä ensi kautta. Meidän pitää jokaisen keskittyä peleihin. Minun pitää vielä keskustella johdon ja valmentajien kanssa, Tatar kertoo.

Tatar on viihtynyt mainiosti mastojen juurella.

– Voin todellakin sanoa, että tämä on hyvä ympäristö. Minulle tärkeintä on, että olen tuntenut olevani kotona ja jätkät ovat hyväksyneet minut. Tunnen olleeni seurassa jo monta vuotta, enkä kymmentä kuukautta. Olen asettunut Lahteen. En tiedä kuinka kauan pelaan seurassa, mutta aion nauttia siitä ajasta, iloinen Tatar päättää.

FC Lahti – HIFK 26.09.2016 klo 18.30 @Lahden Stadion