placeholder

FC Lahdelle mentaalivalmennusta

FC Lahti ja mm. hyvinvointipalveluja yksilöille sekä yhteisöille tuottava yritys Elämänjälki ovat aloittaneet syksyn aikana yhteistyön keskenään. Elämänjäljellä työskentelevä Jarkko Saari valaisee omaa taustaansa ja kertoo, miten yhteistyö seuran kanssa alun perin alkoi.

– Yksilöiden kohtaamiseen ja sen kautta erilaisuuden ymmärtämiseen liittyvien asioiden äärellä olen ollut noin 25 vuotta sekä työssä että opintojen muodossa. Tällä hetkellä syvennän ihmisten auttamisen taitojani opiskelemalla psykoterapeutiksi. Olen myös sertifoitunut DiSC- vuorovaikutustyökalun käyttäjä ja ajatuksenani on hyödyntää sekä yhdistää näitä kahta maailmaa ihmisten coachaamisessa, oli sitten kyseessä urheiluvalmennus tai yksilöiden ja yhteisöjen kehittäminen, Saari aloittaa.

– Kävimme loppukesästä 2016 ”Token” kanssa parin tunnin keskustelun ja ajatuksemme kohtasivat melko mukavasti. ”Toke” taasen sitten esitteli asiaa Tomi Honkaselle, jonka jälkeen istuimme yhteiseen pöytään ja yhteistyölle luotiin pohja. Syyskuun alusta yhteistyö on nyt sitten käynnistynyt, Saari valaisee.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas tietää valmennuksen olevan ennen kaikkea tiimityötä ja rajallisilla resursseilla toimivalle seuralle tiimityön sujuvuus on erittäin tärkeää. Saari on kaivattu lisä nykyiseen tiimiin.

– Tullessani seuraan sain tehtäväkseni valmentamisen lisäksi seuran urheilupuolen kehittämisen. Olemme rajallisista resursseista huolimatta kyenneet tekemään paljon. Meillä on mm. poikkeuksellinen ja toimiva yhteistyöseuraverkosto. Valmennustiimiämmekin olemme kyenneet kehittämään ja kasvattamaan pikkuhiljaa. Kysymyksessä on siis isompi kokonaisuus, Korkeakunnas sanoo.

Jo ennestään Kuhnureiden valmennustiimistä löytyvät kokonaisuudesta vastaavan Korkeakunnaksen lisäksi, pelaajien fyysisestä valmennuksesta vastaava Toni Huuhka, yksilöiden taidollisesta ja taktisesta valmennuksesta vastaava Joni Kallioinen, maalivahtivalmentaja Ari Korhonen sekä tiimiä täydentävä fysioterapeutti Mikko Poutiainen

– Jarkko tuo osaamista mentaalipuolen valmentamiseen. Hänen mukaantulonsa myötä meillä on kaikki neljä valmennuksen osa-aluetta hallussa, Korkeakunnas jatkaa.

Mitä sitten päävalmentaja pystyy itse tekemään mentaalipuolen asioiden parissa?

– Mentaalivalmennus on läsnä joka päivä päävalmentajan työssä. Ennen kaikkea joukkueelle pitää kyetä luomaan sellainen työympäristö, jossa pelaajat ja taustat kykenevät saamaan itsestään parhaan irti, ”Toke” tietää.

Tähän mennessä Saari ei ole tehnyt joukkueen kanssa mitään suuria asioita, vaan mentaalivalmennusta on esitelty pelaajille sekä valmentajille sopivina annoksina.

– Valmennuksen kanssa yhteistyössä päädyttiin myös siihen, että tässä vaiheessa kautta ei lähdetä kovin radikaaleihin liikkeisiin. Enemmän tämä on ollut sellaista minun sisäänajoa ja pelaajien sekä minun välistä tutustumista. Olen toki ollut harjoituksissa sekä kotiotteluissa tekemässä omia havaintojani niin yksilöiden kuin ryhmän toiminnasta, Saari kertoo.

– Aloituspuheenvuoron lisäksi pidin pelaajille ja valmennukselle parin tunnin mittaisen workshopin mentaalisen valmennuksen perusteista, jossa samalla hivenen sanoitettiin erilaisuutta erilaisten persoonatyyppien näkökulmasta. Pelaajien osallisuus workshopissa oli mielestäni erittäin mukavalla tasolla ja saimme aikaan hyvää keskustelua, Saari kiittelee.

Yleisesti ottaen mentaalivalmennuksen tehokkuutta on vaikea mitata, millään yksiselitteisellä mittarilla. Sattumaa tai ei, FC Lahti saavutti mentaalivalmennusprojektin aloittamisen jälkeen seitsemän ottelun tappiottoman putken, joka katkesi vasta sarjajohtaja IFK Mariehamnia vastaan.

– Yksilötasolla ei ole vielä työskentelyjä käynnistetty, Mikko Kuningasta lukuun ottamatta, joten varsinaisia palautteita eikä indikaatioita vielä sinällään ole. Tosin tulosten valossa tarkasteltuna näyttää positiiviselta, Saari vastaa.

– No pitää kuitenkin muistaa, että nämä jutut ovat aina osiensa summia, eikä yksittäisiä juttuja. Se mitä itse pohdin omasta vastaanotostani pelaajien osalta on, että mukaan tuloni koettiin tervetulleena uudistuksena. Kokonaisuudessaan fantastinen nuorten miesten ryhmä, jonka kanssa on ilo startata työskentely, Saari jatkaa.

Kuninkaalle tehtiin henkilökohtainen Everything DiSC®- työtyylianalyysi, joka sanoittaa omaa tapaa olla olemassa ja toimia ryhmän jäsenenä.

– Kyseessä ei ole mikään psykologinen persoonallisuustesti, vaan enemmänkin kuvaus luontaisesta taipumuksesta olla olemassa siinä kontekstissa, josta käsin kysymyksiin vastaa. Kävin Mikon kanssa parin tunnin mittaisen kahdenkeskisen keskustelun raportin pohjalta ja saatiin samalla hivenen sanoitettua omaa tyyliä. Mikon antama palaute sekä profiilista että keskustelustamme oli erittäin positiivinen, Saari avaa.

Suomen urheilupiireissä on hiljalleen herätty mentaalivalmennuksen tärkeyteen.

– Mielestäni suunta on koko ajan parempaan päin. Tosin hivenen lapsenkengissähän tämä vielä on, mutta joissakin urheilulajeissa jo kuitenkin hyödynnetty, Saari näkee.

Korkeakunnas näkee, että mentaalivalmennukselle olisi seurassa jatkossakin suurta tilausta. Varsinkin, kun joukkue koostuu paljolti nuorista urallaan eteenpäin tähtäävistä pelaajista.

– Heidän urasuunnittelun kannalta on erittäin tärkeää, että heillä on tukenaan myös mentaalipuolen ammattilainen. Tarkoituksemme on auttaa joukkueen pelaajia saavuttamaan oman huippunsa, mentaalivalmennuksella on siinä iso merkitys, Korkeakunnas tietää.

Neuvottelut yhteistyön jatkumiseksi aloitettiin jo viime viikolla.

– Olen toimitusjohtaja Honkasen kanssa käynyt neuvotteluita tulevasta kaudesta ja yhteistyömme jatkolle näyttäisi olevan edellytykset olemassa. Talven aikana tehdään tarkemmat suunnitelmat valmennuksen kanssa millaisilla toimenpiteillä ennen kautta ja kauden aikana edetään, Saari valaisee.