vko.44 // 31.10.2016

Pokaalisadetta kauden päättäjäisissä

Pokaalisadetta kauden päättäjäisissä

Kuva: Taneli Okkonen

FC Lahti vietti lauantaina kaudenpäätösjuhlaa Ravintola Lokin komeissa puitteissa.

Läsnä olivat joukkueen lisäksi niin taustahenkilöstöä, kantaseurojen edustajia, pääyhteistyökumppaneita ja tukku talkoolaisia. Samalla juhlissa palkittiin kauden parhaita.

Vuoden Kuhnuriksi valittiin Jussi Länsitalo. Tähän kauteen pelaajauransa päättänyt Länsitalo on ollut asenteensa puolesta aina Kuhnureiden eliittiä ja antanut aina kentällä kaikkensa. Lisäksi hän on ollut tärkeä hengenluoja pukukopissa. Valinta Vuoden Kuhnuriksi oli Länsitalolle jo uransa toinen.

Vuoden tulokkaana puolestaan palkittiin Santeri Hostikka. Nuorukainen paukutti laidaltaan erittäin komeat tehot ja murtautui tulokaskaudellaan FC Lahden avauskokoonpanoon. Hostikka pelasi 29 liigaottelua osuen neljästi maaliin. Maalisyöttöjä laiturille kertyi kuusi.

Vuoden pelaajana valittiin Jasse Tuominen. Kauden komeetaksi noussut Tuominen paukutti Veikkausliigassa kymmenen maalia 27 ottelussa. Liigacupissa ja Cupissa syntyi lisäksi kolme osumaa.

Lisäksi juhlassa palkittiin puheenjohtaja Mika Halttunen ensimmäisellä FC Lahti -lautasella. Palkinto annettiin erityisen merkittävästä työstä FC Lahden eteen. Jussi Lumio ja huoltaja Pekka Penttinen saivat Suomen Palloliiton hopeiset ansiomerkit, jotka olivat ensimmäiset FC Lahden historiassa.