placeholder

Kalle Taimi FC Lahden paitaan

Niin topparin kuin tarvittaessa laitapuolustajan virkaa hoitava Taimi siirtyy Lahteen intoa täynnä.

– Erittäin hyvät fiilikset! Innolla jo odotan, että pääsisi tositoimiin, Taimi iloitsee.

Taimi oli kuullut seurasta ja sen ympärillä työskentelevistä henkilöistä paljon hyvää. Se sai seuravalinnan kallistumaan Lahden suuntaan.

– Siellä on tavoitteet korkealla ja tehdään paljon hommia sen eteen. Olen kuullut paljon hyvää taustoista ja valmennusryhmästä sekä ennen kaikkea päävalmentaja Toni Korkeakunnaksesta. Hyvä joukkue, joka pelaa sellaista hyvännäköistä futista, mistä itsekin tykkään, Taimi perustelee.

– Ajattelin, että Lahti on seuraava askel, että minusta tulee todella paljon parempi futiksenpelaaja, Taimi jatkaa.

Korkeakunnas toivottaa Taimin sydämellisesti tervetulleeksi seuraan. Korkeakunnas näkee Taimin täydentävän erinomaisesti Lahden puolustusosastoa.

– Kyseessä on fyysisesti tosi lahjakas kaveri. Hän on vahva ja nopea isoksi kaveriksi. Hyvin rauhallinen pallollisena ja taitostaso on hyvä. Hän on ”late bloomer”, parhaat vuodet ovat vasta edessä. Pikkuhiljaa on kehittynyt ja pelannut 2 vuotta Kemissä isossa roolissa varakapteenina. On jo todistanut, että pärjää liigatasolla. Hän on todella hyvän harjoitus- ja työmoraalin omaava sekä henkisesti vahva kaveri. Odotan innolla yhteistyön alkamista hänen kanssaan, Korkeakunnas kehuu.

– Sopii meidän profiiliin sillä tavalla, että on motivoitunut ja eteenpäinpyrkivä hyvä suomalainen toppari, ”Toke” jatkaa.

Taimi pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa Veikkausliigassa. Yhteensä pelejä kertyi vyölle 19 kappaletta ja niissä syntyi myös uran ensimmäinen liigamaali. Peräti 192 senttimetrinen Taimi pitää pienen esittelypuheen itsestään lahtelaisille jalkapallon ystäville, jotka eivät häntä vielä tunne.

– Olen pitkä ja nopea kaveri, joka tulee antamaan kaikkensa ja pitää huolen, että pärjätään joukkueena, Taimi tiivistää.

Ensi kauden tavoitteita ei ole vielä joukkueen kanssa lyöty lukkoon, mutta selvää on, että menestystä lähdetään tavoittelemaan.

– Joukkueen tavoitteet tulevat sitten varmasti, kun pääsee juttelemaan tarkemmin joukkueen kanssa. Yritetään voittaa jokaista peliä ja päästä kirkkaimmille sijoituksille, Taimi paaluttaa.