placeholder

Mitä kuuluu, Lasse Peltonen?

Tavoitimme Peltosen mökiltään kesäloman vietosta ja kyselimme, mitä aikanaan (kenties vieläkin?) liukkaalle laiturille kuuluu nykyisin.

– Olen kahden tyttölapsen isä ja ansaitsen elantoni opettajana Jalkarannan koulussa. Toimin myös Hollolan kunnallispolitiikassa valtuutettuna, juuri nyt koetamme saada tekonurmi-kenttää Hollolaan. Kesä on mennyt kalastellen ja EM-kisoja seuraten, olin Ranskassa katsomassa kolme matsia paikan päällä. Ikämiesfutista pelaan viikoittain terveystilanteen salliessa, Late kertoilee kesän kuulumisistaan.

Peltonen oli mukana aivan ensimmäisessä FC Lahden joukkueessa kaudella 1997 ja vuotta myöhemmin nostamassa seuraa Veikkausliigaan. Hän muistelee tuota aikaa lämmöllä ja kokee fuusioseuran alkumetrien olleen tapahtumarikasta aikaa.

– Joukkueessa oli hyvä ilmapiiri ja Kampmanin Hapella oli vauhti päällä kehittäessään uutta seuraa vahvan futiskulttuurin omaavalle kaupungille. Ensimmäiseltä kaudelta jäi mieleen kiihkeät ottelut karsintojen kautta liigaan noussutta PK-35 vastaan ja äänityssessio Ristinkirkossa, jossa joukkue lauloi osuutensa silloiseen FC Lahden tunnuslauluun ”Otetaanpa miehestä mittaa.” Nousu liigaan toisella yrittämällä oli tietenkin hieno juttu ja pettymyksinä mainittakoon omat loukkaantumiset, jotka vaikuttivat omaan urakehitykseen koko peliuran ajan”, Lasse muistelee.

FC Lahden ensimmäiset joukkueet olivat vahvasti lahtelaispitoisia yhdistelmiä Kuusysin ja Reippaan osaavimmista pelimiehistä, mutta liiganousun myötä joukkueeseen haettiin enenevässä määrin vahvistusta kaupungin ja myös valtakunnan rajojen ulkopuolelta. Lassen kasvoille nousee poikamainen virne vanhoja pelikavereita muistellessa:

– Harjoitusleirit kastajaisineen ovat jääneet mieleen, aika oli silloin toinen kuin nyt (nauraa) ja pelikavereina oli tuolloin melkoisia persoonia mm. Jari Kaasalainen, Rodrigo, Bola, Marjamaa, Luciano…. ja tietenkin oma pieni lahtelainen ns. ”riskiryhmä”: Miikka Lempinen, Tuomas Saares, Virenin Anssi ja monia muita. Yhteistyö näiden kavereiden kanssa oli todella värikästä ja kaikenlaista sattui ja tapahtui niin kentällä kuin Aleksilla.

Peltosen päätettyä peliuransa ja löydettyään paikkansa työelämän puolelta hän palasi FC Lahteen vielä joukkueenjohtajan tehtäviin. Hän pitää myös tätä kokemusta itselleen arvokkaana. – ”Joukkueenjohtajana opin arvostamaan seuran taustalla toimivia henkilöitä, jotka mahdollistavat Lahdessa liigajalkapallon. Pelaajana sitä ei aina ihan käsittänyt ja seurajohdon toimia oli tietämättömänä välillä helppo arvostella. Syöminen ja arvostelu ovat helppoa hommaa, sen osaavat kaikki!”, Late muistuttaa vanhasta kansanviisaudesta.

Tällä kaudella Peltonen on seurannut Mustien Kuhnureiden otteita katsomosta käsin tyttärensä sekä vanhan pelikaverinsa Kuusysin vuosilta, Jyrki Hännikäisen kanssa. Viimeaikaiset tulokset saavat Laten mietteliääksi.

– Kaikki matsit olen nähnyt. Joukkueen peliesitykset vaihtelevat vähän liiaksi ja vaikea sitä viisasten kiveä asiaan on löytää. Ehkä enemmän ”kiihkoa” peliin kaipaisin. Joukkueella on kuitenkin kaikki vielä omissa käsissään ja europaikkakin on vielä nappiin menevällä loppukaudella mahdollinen.

Peltosella riittää kokemustensa perusteella kompetenssia arvioimaan FC Lahden kehitystä ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja esittämään omia ideoitaan toiminnan tueksi jatkossa.

– Vaikka resurssit tietysti ovatkin kapeat, en ole täysin tyytyväinen seuran nykytilaan. Voisi esimerkiksi tehdä enemmän yhteistyötä muiden lahtelaisten palloiluseurojen kanssa, esim. kaupungin uudessa korisseurassa tehdään paljon hyviä asioita pienillä resursseilla. Seurojen välistä synergiaa kaipaisin. Haaveena olisi, jos Lahdessa olisi vain yksi palloiluseura ja kaikki tunnustaisivat samaa väriä lajista riippumatta. Kisapuisto pitäisi tietysti saada mahdollisimman nopeasti ajanmukaiseksi ja sellaiseksi, joka palvelee koko lahtelaista jalkapalloyhteisöä vielä pitkän ajan päästäkin, Peltonen pohtii lahtelaisen jalkapallon tulevaisuudenkuvaa haastattelun lopuksi.

LASSE PELTONEN

syntymäaika: 3.12.1970

pelipaikka: laitahyökkääjä

pelinumero: 7

FC Lahdessa: 4 kautta (1997-2000)

83 ottelua (7 maalia)

Toimi kaudet 2011 ja 2012

FC Lahden joukkueenjohtajana.

Haastattelu: Pasi Savitie
Haastattelu julkaistu aiemmin 31.7.2016 FC Lahti – IFK Mariehamn ottelun käsiohjelmassa.