placeholder

FC Kuusysin kasvatti Joona Tapani FC Lahteen

Tapanin tie liigajoukkueeseen ei ole ollut kaikista helpoin. Teini-iässä alkaneet loukkaantumiset pitivät lupauksen pitkiä aikoja sivussa pelikentiltä. Loukkaantumiset eivät kuitenkaan nuorta miestä lannistaneet ja nyt takataskussa on sopimus kotikaupungin liigajoukkueen kanssa.

– Oikein hyvältä tuntuu! Nyt yritetään päästä pelaamaan paljon ja sitä kautta uralla eteenpäin, Tapani iloitsee.

– 2011 vuoden lopussa tuli kasvutumakkeen tulehdus lonkkaan.
Pienenä poikana piti vain odotella, että kasvu tasaantuu ja pääsee taas pelaamaan. Vuoden ja kymmenen kuukautta olin sivussa ja vasta sitten pystyin treenaamaan puolen vuoden ajan. Vamma vielä uusiutui muutamaksi kuukaudeksi, mutta sen jälkeen meni pois. Sen lisäksi oli muutamia pieniä vammoja, Tapani valaisee.

Rakkaan harrastuksen lopettaminen ei kuitenkaan käynyt
mielessä.

– Missään vaiheessa ei tullut fiilistä, että pitäisi lopettaa. Oli niin hienoa pelata aina kun homma toimi ja se piti nälän yllä, Tapani miettii.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas iloitsee kaupungin oman pojan sopimuksesta. Tapani oli Lahden testattavana joulukuun aikana ja onnistui vakuuttamaan valmennusjohdon hyvillä otteillaan.

– On erittäin hienoa kun omista kasvateista nousee edustukseen pelaaja. Mahdollisuutta halutaan aina tarjota, mutta se ei ole automaatio. Joona on kuitenkin osoittanut, että pystyy kamppailemaan meidän joukkueessa peliajasta. Kun Joona kuntoutui loukkaantumisistaan, niin hän pelasi vahvan loppukauden Mikkelissä. MP toimii hyvänä kasvupaikkana, kuten Jasse Tuomisen kohdalla aiemmin, ”Toke” kiittelee.

Korkeakunnakselle Tapani on tuttu pelaaja jo vuosien takaa.

– Muistan Joonan jo piirijoukkueajoista. Hänellä on aina ollut hyvä pelikäsitys ja riittävä taitotaso. Hän on työteliäs ja teräväpäinen kaveri. Loukkaantumiset ovat olleet pienenä hidasteena, mutta nyt hän on ehjä ja pystyy harjoittelemaan, Korkeakunnas näkee.

Viime kaudella Tapani onnistui tekemään läpimurtonsa kakkosdivisioonassa MP:n paidassa.

– Talvi lähti Lahti Akatemian kanssa hyvin tammikuussa käyntiin, mutta sitten tuli hiusmurtuma sääreen. Kun sääri oli taas kunnossa tuli mahdollisuus lähteä Mikkeliin pelaamaan. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, Tapani kertaa viime vuotta.

Ensi kaudeksi miehen tavoitteet ovat hyvin selkeät.

– Auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon, Tapani sanoo.

Lahtelainen jalkapalloyleisö on aina osannut arvostaa kaikkensa kentällä antavia pelaajia ja sellainen myös Tapani on.

– Olen keskikentällä kova taistelemaan. Puolustavassa roolissa olen pelannut enemmän, mutta hyökkäävämmätkin roolit onnistuvat, Tapani kertoo.

Suomen Cupin lohkovaiheen ottelut pyörähtävät käyntiin tammikuussa. Niiden lisäksi Lahti on sopinut muutamia harjoituspelejä. Tapani lähtee pelejä kohti odottavaisin mielin.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä! Mukavaa, että ajoissa alkavat kovat pelit. Niissä pääsee mittamaan omaa ja joukkueen tasoa, Tapani tietää.

Tapanin sopimuksen myötä FC Lahdella on ensi kaudeksi kasassa yhteensä 17 pelaajasopimusta.