vko.09 // 2.3.2017

​FC Lahden ja Teerenpelin FC Lahti -olut on ratkennut

​FC Lahden ja Teerenpelin FC Lahti -olut on ratkennut

Arvovaltainen raati päätyi nimimerkillä Onkipojan panimon Kölsch-tyyppiseen olueen, josta tehdään FC Lahden virallinen olut Veikkausliigakauden alkuun. (Kuva: Antti Sepponen)

FC Lahti järjesti yhteistyössä Teerenpelin panimon kanssa olutkilpailun, johon jokainen kotioluenpanija sai osallistua. Voittajaoluen panijoille oli palkintona mahdollisuus panna oluensa yhteistyössä Teerenpelin kanssa FC Lahti -olueksi vuodelle 2017.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä Teerenpeliin kokoontui arvovaltainen raati, jossa oli edustettuina niin olutasiantuntijat, Teerenpelin panimo, FC Lahden kannattajat ja pelaajat. Kisaan osallistui seitsemän erilaista olutta ja niistä parhaaksi valikoitui nimimerkillä Onkipojan panimo tuotettu saksalaistyyppinen Kölsch.

Kilpailussa oli kova taso, mutta Onkipojan panimon olut selviytyi lopulta selväksi voittajaksi. Myös edellisen FC Lahti -oluen tehnyt Kari Puttonen piti tuoretta voittajaa hyvänä. Hän kuvaili olutta raikkaaksi ja helposti juotavaksi.

- Olisin itsekin valinnut tämän. Pidin oluesta ja se oli raikas. Tässä on hyvä juotavuus, Puttonen analysoi.

Myös FC Lahden nuori hyökkääjälupaus Jasse Tuominen piti voittajaoluesta.- Se oli paras. Voisin juoda, raadissa istunut Tuominen kommentoi ytimekkäästi.

Oluesta tehdään maitokauppavahvuista ja erä valmistuu alkukesästä. FC Lahti kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita oluenpanijoita ja raatia toivottaa heidät tervetulleiksi FC Lahden otteluihin. Tuomaristossa istuneen olutbloggari Teemu Lahtisen kirjoittamaan tarkempaan analyysiin kisan oluista pääset tästä → http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo/fc-lahti-kisaili-kotioluesta

Raadissa istuivat:

Toni Huuhka FC Lahti

Jasse Tuominen FC Lahti

Jere Rapo Teerenpelin panimo

Juho Larkio Teerenpelin panimo

Jaakko Teittinen FC Lahden kannattaja

Teemu Lahtinen olutbloggari