placeholder

Otteluraportti: PEPO – FC Lahti

67Ottelu alkoi FC Lahden vahvalla hallinnalla. Lahtelaisten prässipeli toimi ja puolittaisia paikkoja siunaantui liukuhihnalta. Parhaat paikat osuivat Hendrik Helmkelle, jonka tuliset vedot torjuttiin vaivoin. Myös Stênio oli alusta lähtien erittäin liukkaalla pelipäällä.

Ottelun avausmaali nähtiin hieman puolen tunnin pelin jälkeen, kun Stênio riisti pallon lappeenrantalaispuolustukselta ja karkasi yksin läpi. Brasilialainen viimeisteli kylmän viileästi pallon maalivahti Paul Blancehetten jalan vierestä aivan tolpan juureen.

Hieman ennen taukoa Lahti onnistui jälleen. Hyvän ottelun pelannut Loorents Hertsi syötti pallon rangaistusalueen sisälle Stêniolle, joka viimeisteli kliinisesti Lahden jo 2-0 -johtoon. Samoissa lukemissa siirryttiin hetkeä myöhemmin tauolle.

Tauolla Lahti vaihtoi sisään kaksi testimiestä, brasilialaisen Wallacen ja norsunluurannikkolaisen Odilon Kouakoun. Kentän jättivät Santeri Hostikka ja maalin syöttänyt Hertsi. Toinen jakso alkoi siitä mihin edellinen jäi. Aleksi Paananen oli lisätä johtoa, mutta keskikenttämiehen kova veto blokattiin. Hieman ennen tuntia Pavel Nazimov ampui Lahden 3-0 -johtoon suoraan ilmasta.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Odilon Kouakou syötti Irfan Sadikin yksin läpi. Nuorukainen ei erehtynyt läpiajossaan vaan toimitti pallon PEPO-maalin perukoille ja Lahden 4-0 -johtoon. Sama kaksikko vastasi myös viidennestä maalista. Odilon syötti ja Sadik karkasi läpiajoon ja viimeisteli maalin. Puhtaan hattutemppunsa Sadik viimeisteli aivan lopussa. Oskari Kekkonen prässäsi loistavasti ja Sadik pääsi pommittamaan 20 metristä irtopallon maaliin ja loppulukemiksi 0-6.

Irfan Sadik #20 (kuva: Matti Viljanen)

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen tasapainoiseen ja ammattimaiseen esitykseen. Ennen ottelua korostetut ulkomaanleirillä hiotut kuviot näkyivät pelissä. Lisäksi Korkeakunnas oli tyytyväinen Stênion, Odilonin ja Sadikin esityksiin.

– Se oli tasapainoinen ja ammattimainen esitys. Saloussa harjoitellut asiat näkyivät kentällä ja prässäsimme niin hyvin, että vastustajalle ei muodostunut yhtään maalipaikkaa. Stênion prässipeli oli hyvää ja siihen päälle kaksi maalia. On pakko olla tyytyväinen. Myös Sadik esiintyi miehekkäästi. Neljästä paikasta kolme maalia on miehekäs suoritus. Sadikin pikkuvammat ovat nyt takana ja Toni Huuhkan kanssa Sadik on tehnyt hyvää työtä fysiikan kanssa. Kymppipaikalla pelannut Odilon oli yksi päivän onnistujista, hän pelasi hyvän pelin ja syötti kaksi maalia, Korkeakunnas kehui.

FC Lahti kohtaa vielä ennen liigakauden alkua Ekenäs IF:n Tammisaaresta Mukkulassa keskiviikkona 29.3.2017.

FC Lahti:
Stênio, Stênio, Nazimov, Sadik, Sadik, Sadik

Vasjutin; Sesay (64′ Tapani), Jovanović (68′ Malen), Taimi, Shala; Paananen (60′ Kekkonen), Helmke, Hostikka (46′ Wallace); Nazimov, Hertsi (46′ Odilon); Stênio (60′ Sadik)

– Tommi Leirilaakso