placeholder

Otteluennakko: SJK – FC Lahti

Ottelussa kohtaa kaksi todella hyvässä iskussa olevaa joukkuetta. FC Lahti on kirjoittanut seurahistoriaansa uusiksi venyttämällä tappiottomien otteluiden putken jo 15 matsin mittaiseksi. Erityisesti Kuhnurileirissä miellyttää viimeviikkojen esitykset, kun joukkue voitti niin IFK Mariehamnin, FC Interin kuin Vepsunkin. Lisäksi FC Lahti sai pisteen mukaan Helsingistä HJK:n vieraana.

FC Lahti on iskussa ja vaarallinen, mutta sitä on myös vastustaja SJK, joka on tahmean alkukauden ja valmentajavaihdoksien jälkeen saanut pelinsä takaisin raiteilleen. Joukkue aloitti kesäkuun lopulla neljän ottelun mittaisen voittoputken, jonka siivittämänä SJK nousi mukaan mitalitaistoon. HJK antoi seinäjokelaisille tukkapöllyä oikein urakalla viikko sitten, mutta joukkue kuittasi 0-6 murskatappion voittamalla maanantaina FC Interin vieraskentällä.

Kaikesta päätellen Seinäjoella nähdään kaksi erittäin taistelevaa ja nälkäistä joukkuetta. Historian saatossa SJK on sopinut vastustajana FC Lahdelle, sillä liiganousunsa (v. 2014) jälkeen joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 13 kertaa, joista SJK on voittanut ainoastaan yhden. Tämän kauden kohtaamisista ensimmäinen päättyi 1-1 pistejakoon ja toinen FC Lahden 1-0 kotivoittoon. Tässä ottelussa historia ja tilastot eivät kuitenkaan auta ja sen tietää myös päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

– Vastus on todella kova. Tutkiskelin tässä, että uuden päävalmentajan (Manuel Rocan) aikana joukkue on kuntopuntarissa sarjan kolmantena heti meidän takana. Ei pidä antaa murskatappion HJK:lle hämätä, sillä SJK on ollut hyvä tuloksellisesti jo pidemmän aikaa. Heille on tapahtunut paljon positiivisia asioita ja pisteitä on tullut hyvään tahtiin, ”Toke” tietää.

– Meillä on ollut pelissä viime aikoina paljon hyviä elementtejä ja tietysti lähdemme oman filosofiamme kautta pelaamaan. Meillä on kohtuullisen hyvä pelaajatilanne ja kilpailu pelipaikoista näkyy treeneissä positiivisesti. Jokainen piste ja voitto pitää tässä sarjassa kuitenkin ansaita, Korkeakunnas jatkaa.

Lahtelaisille vastassa on enemmänkin tuttuja pelaajia, sillä Matti Klingan ja Aristote Mboman lisäksi joukkue vahvistui myös Joel Merolla, joka siirtyi FC Lahdesta Borussia Mönchengladbachiin vuonna 2013. Mero tosin ei ole vielä saanut tulikastettaan SJK:ssa, ehkä lauantaina sitten kotikaupungin joukkuetta vastaan?

FC Lahden pelaajatilanne on hyvä, sillä Marko Simonovski ja Igor Jovanovic palaavat kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa. Virolaishyökkääjälle Henri Anierille peli tulee vielä liian aikaisin.

SJK – FC Lahti pelataan lauantaina 19.8.2017 klo 18.00 Seinäjoen OmaSP Stadionilla. Ottelu on katsottavissa livenä IS Extra ja Ruutu+ palvelussa. Pääset striimin pariin tästä:

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea:

Tunnusta väriä! FC Lahden fanituotteet kätevästi verkkokaupastamme > seamchip.fi/fclahti