vko.18 // 6.5.2017

Taimi kiitteli joukkueen taistelua

Taimi kiitteli joukkueen taistelua

Kalle Taimi pelasi hyvän pelin FC Lahden alakerrassa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti nappasi lauantaina arvokkaan 1-0 kotivoiton SJK:sta. Hyvän pelin topparin tontilla pelannut Kalle Taimi iloitsi täydestä pistepotista.

Tämän kauden kaikissa peleissä pelannut Kalle Taimi sai uuden toppariparin, kun Igor Jovanovic kärsi pienestä loukkaantumisesta. Illan ottelussa Taimen kanssa pelasi Pyry Kärkkäinen. Muutos ei vaikuttanut Lahden puolustuspeliin, vaan kaksikko pelasi hyvän ottelun.

- Kenttä ei ollut vielä parhaimmillaan, aika taistelupalloa peli oli. Mutta nyt onneksi taistelimme hienosti kolme pistettä ja pidimme nollapelin, Taimi kertoi.

Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu ei kentän kunnosta johtuen tarjonnut yleisöystävällistä peliä. Kumpikin joukkue pyrki pelaamaan pitkillä syötöillä.

- Vastustaja joutui kanssa pelaamaan samanlaista peliä kuin me. Tuolla ei voi pelata kuin pitkillä palloilla ja taistella.

FC Lahti nousi voiton ansiosta kolmanneksi sarjataulukossa. Kuhnurit ovat kaksi pistettä jäljessä kärjessä olevaa HJK:ta, jolla on yksi ottelu enemmän pelattuna. Lahtelaisten maalin tänään viimeistellyt Stenio on tehnyt kuluvalla kaudella jo kolme maalia neljässä hänen pelaamassaan ottelussa.

- Hyvä syöttö Pyryltä Steniolle, jolta nähtiin hieno viimeistely. Yksilösuoritukseen tämä ottelu ratkesi, iloitsi Taimi.

FC Lahti kohtaa seuraavaksi RoPS:n ensi viikon perjantaina Rovaniemellä. Seuraava kotiottelu pelataan 19.5 perjantaina, kun vastustajaksi saapuu Kuopion Palloseura.

Teksti: Ville Westerlund
(Ville toimii FC Lahden toimistolla harjoittelijana alkukauden ajan)