vko.19 // 11.5.2017

​Otteluennakko: RoPS - FC Lahti

​Otteluennakko: RoPS - FC Lahti

Hendrik Helmke selvisi säikähdyksellä rajusta yhteentörmäyksestä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden pelit jatkuvat perjantaina Rovaniemellä, jossa vastaan asettuu isäntäjoukkue RoPS. Ottelu starttaa klo 18.30.

Mustien Kuhnureiden startti kauteen on ollut erinomainen. Viiden pelin jälkeen kassa on lihonut yhdeksällä pisteellä ja FC Lahti on ainoa joukkue Veikkausliigassa ilman tappiota.

Viime kierroksen voitto SJK:sta ei tullut kauniilla pelillä haastavien olosuhteiden vuoksi. Joukkue matkustaakin hyvillä mielin Rovaniemelle, jossa alustana toimii tuttu keinonurmi.

- Olemme harjoitelleet "tekiksellä" ja menemme sellaiselle pelaamaan. Siinä mielessä valmistautuminen on ollut helpompaa kuin kotiotteluun. Voimme palata takaisin normaalimpaan pelisuunnitelmaan, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo.

Kaksi edellistä kautta RoPS taisteli Veikkausliigan kärkipäässä, mutta tänä vuonna joukkue on kasattu pienemmällä budjetilla ja siksi ryhmä on hyvin erilainen. Alkukauden viidestä pelistä joukkue on voittanut kaksi ja hävinnyt kolme. Viime kierroksella RoPS hävisi HIFK:n vieraana.

Joka tapauksessa, RoPS on ollut Lahdelle erittäin paha vastustaja viime vuodet. Seitsemästä edellisestä kohtaamisesta sinipaidat ovat voittaneet peräti viisi.

- Malisen RoPS on ollut vaikea viime vuodet. He taistelevat kovaa ja prässäävät aggressiivisesti. Heitä vastaan on vaikeaa pysyä pelisuunnitelmassa.

Tälläkin kertaa haaste on vaikea.

- RoPS tulee otteluun tappio allaan. Ei tarvitse olla profeetta tietääkseen, että sieltä tulee vastaan erittäin motivoitunut joukkue. Mitään emme tule saamaan ilmaiseksi, "Toke" tietää.

FC Lahti pääsee otteluun hyvässä terveystilanteessa, sillä ainoastaan Igor Jovanovic, Masa Malen ja pitkäaikaisloukkaantunut Pavel Osipov ovat sivussa.

Sen sijaan rajusti SJK:n Marc Valesin kanssa päänsä yhteen lyönyt Hendrik Helmke selvisi tilanteesta vain säikähdyksellä. Aivotärähdystä ei todettu ja herra on pelikuntoinen perjantaina.

- Hendrikillä on ollut kovan onnen kevät. On epäonnistunutta pilkkua, punaista korttia ja tikkejä päässä. Miestä on koeteltu ihan riittävästi.

Rovaniemelle matkustaa myös maalivahti Miikka Mujunen, joka loukkaantui vakavasti viime kaudella. Nuori veräjänvartija pääsee perjantaina kokoonpanoon ensimmäistä kertaa lähes vuoteen.

RoPS - FC Lahti pelataan perjantaina 12.5 klo 18.30 Rovaniemen keskuskentällä. Ottelu on katsottavissa livenä IS Extra ja Ruutu+ palvelussa. Pääset striimin pariin tästä: http://www.is.fi/liveottelut/veikkausliiga/art-2000005192912.html

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea: https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto?sportId=1&myPartnerId=717668

FC Lahden kausikortit saat myös kätevästi verkkokaupastamme: https://www.seamchip.fi/fclahti