vko.22 // 31.5.2017

Otteluraportti: FC Inter - FC Lahti 0-0 (0-0)

Otteluraportti: FC Inter - FC Lahti 0-0 (0-0)

Drilon Shala jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen takia. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti jäi keskiviikkona Turussa maalittomaan tasatulokseen FC Interin vieraana. Vaikka Kuhnurit eivät saaneet ottelussa tehtyä maalia, piti joukkue nollapelin jo kolmatta kertaa putkeen.

Ensimmäinen puoliaika mentiin FC Interin komennossa ja kotijoukkue tuli hanakasti päälle varsinkin ensimmäisen 20 minuutin aikana. FC Interin viimeistely ontui lahtelaisten onneksi, sillä niin Njazi Kuqi kuin Macoumba Kandji laukoivat ohi hyvistä paikoista. Ottelun parhaaksi pelaajaksi palkittu Aleksandr Vasjutin puolestaan torjui Benjamin Källmanin laukauksen erinomaisesti alanurkasta.

FC Lahden peli parani koko ajan ensimmäisen puoliskon edetessä, mutta Kuhnurit eivät pystyneet millään murtamaan turkulaisten puolustusta. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui tasaisissa merkeissä, mutta FC Lahti oli paremmin pelissä mukana. Harvat Interin hyökkäykset kilpistyivät kaikki lahtelaisten tiiviiseen puolustusmuuriin.

Kuhnureiden parhaat paikat siunaantuivat Steniolle ja Marko Simonovskille, mutta kummankin yritykset karkasivat ohi maalista, eikä Henrik Moisanderin näppien pitävyyttä testattu. Ottelun viimeisillä hetkillä FC Lahti sai vielä luotua hyvin painetta Interin päätyyn, mutta lopulta pisteet jaettiin kiikarilukemin 0-0. Päätösvihellyksen jälkeen nähtiin vielä draamaa, kun Njazi Kuqille näytettiin punaista korttia, kun hyökkääjä avasi sanaista arkkuaan erotuomarille Mattias Gestraniukselle.

Nollapeli oli FC Lahdelle jo kolmas perättäinen.

- Hyvä, että saimme pidettyä nollan vieraissa. Siinä mielessä voi olla tyytyväinen pisteeseen, mutta kyllä niitä maaleja pitäisi pystyä tekemään toiseen päähän, jotta pisteitä tulisi enemmän. Tässä on näitä tasapelejä tullut nyhvättyä, FC Lahden toppari Pyry Kärkkäinen totesi ottelun jälkeen.

FC Lahti sai ottelussa ikävää jobinpostia, sillä niin Hassan Sesay kuin Drilon Shala jouduttiin molemmat vaihtamaan loukkaantumisten vuoksi pois kentältä.

- Lähinnä suurin harmitus tässä on se, että kaksi pelaajaa putosi rivistä. Päällimmäisenä mielessä on huoli heistä, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoi.

Korkeakunnasta lämmitti joukkueen hyvä puolustuspelaaminen, mutta hän jäi kaipaamaan terävyyttä hyökkäykseen.

- Meidän otteemme parani mitä pidemmälle peli eteni, mutta hyökkäyspelaamisemme oli tänään pallollisesti vaatimatonta. Paljon tuli syöttöharhoja ja meiltä puuttui ratkaisuissa päättäväisyys ja maltti. Tämä oli meiltä tahmea peli, mutta se osoittaa joukkueelta luonnetta, että pystyimme kaivaamaan vaikeasta paikasta pisteen mukaan, "Toke" kertoi.

FC Lahden tiukka ottelutahti jatkuu jo tulevana lauantaina, kun VPS saapuu Lahden Stadionille vieraaksi.

FC Lahti: Vasjutin; Hauhia, Kärkkäinen, Jovanovic, Sesay (70. Shala (79. Nazimov)); Paananen, Helmke, Kuningas (59. Hertsi (v)); Stenio, Simonovski (v), Hostikka