vko.25 // 20.6.2017

​Otteluennakko: PS Kemi - FC Lahti

​Otteluennakko: PS Kemi - FC Lahti

Kuva: Juha Tamminen

Viisi nollapeliä perättäin pelannut FC Lahti yrittää palata keskiviikkona takaisin voittokantaan PS Kemin vieraana.

FC Lahti on perin oudossa tilanteessa. Puolustuspeli toimii kuin unelma, eikä joukkue ole päästänyt maalivahti Aleksandr Vasjutinin johdolla maaliakaan viimeiseen viiteen otteluun. Kolikon toinen puoli puolestaan näyttää, ettei Kuhnurit itse ole onnistuneet maalinteossa neljään edelliseen peliin. Näistä neljästä jokainen on päättynyt 0-0 tasatulokseen.

Selvää siis on, missä löytyy eniten petrattavaa loppukautta varten. Muutoksia pelissä tullaan näkemään heti huomenna Kemissä.

- Olemme käyttäneet välipäivät hyökkäyspelin viilaamiseen. Olemme kiinnittäneet huomiota pelinopeuteen, suoraviivaisuuteen ja miten pystymme tekemään asioita yksinkertaisemmin. Pieniä muutoksia on tulossa, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas lupaa.

Veikkausliigan sarjataulukko on niin tasainen, että voitto suuntaan tai toiseen on merkittävä. FC Lahti ei ole voittanut neljään peliin, mutta silti matkaa pronssiseen sijaan on vain neljä pistettä.

Keskiviikon vastustaja PS Kemi tulee olemaan FC Lahdelle mielenkiintoinen haaste. Kemiläiset ovat yltyneet kesäkuussa kovaan iskuun ja joukkue on voittanut viimeisestä neljästä pelistään kolme ja kertaalleen pelannut tasapelin.

Suurin kiitos kemiläisten nykyvireestä kuuluvat maalivahdille Oskari Forsmanille sekä slovenialaishyökkääjälle Filip Valencicille, joka on osunut neljässä ottelussa perätysten. Yhteensä Valencicilla on kasassa jo kahdeksan maalia, joka on vain yksi vähemmän kuin mitä FC Lahti on tehnyt kauden aikana yhteensä.

- Valencic on tietysti huomioitu pelisuunnitelmassamme. Kun Alfredo Morelos poistui näyttämöltä, on Valencic liigan kuumin pelaaja. Hän on fyysinen, taitava kaveri, joka on Kemin hyökkäyspelin sielu. Tietysti heillä on myös muita pelimiehiä, joiden kanssa tulee olla varovainen "Toke" muistuttaa.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat yhteensä kolme kertaa. Näistä kaksi päättyi FC Lahden voittoon ja kertaalleen pisteet menivät PS Kemille.

FC Lahti matkustaa Kemiin kohtuullisessa terveystilanteessa. Kalle Taimi palaa kokoonpanoon, mutta Fareed Sadat, ja Paavo Voutilainen pysyvät sivussa. Poissa ovat myös pitkäaikaisloukkaantuneet Drilon Shala sekä Pavel Osipov.

PS Kemi - FC Lahti pelataan keskiviikkona 21.6 Sauvosaaren kentällä klo 18.30. Ottelu on katsottavissa livenä IS Extra ja Ruutu+ palvelussa. Pääset striimin pariin tästä:

Laita vedot sisään tästä ja tuet samalla myös FC Lahtea:

FC Lahden kausikortit saat myös kätevästi verkkokaupastamme: https://www.seamchip.fi/fclahti