vko.27 // 4.7.2017

​Otteluraportti: FC Lahti teki voitolla seurahistoriaa!

​Otteluraportti: FC Lahti teki voitolla seurahistoriaa!

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti teki tiistaina seurahistoriaa pelaamalla yhdeksännen perättäisen tappiottoman ottelunsa yhden kauden aikana, kun PS Kemi kaatui Lahden Stadionilla hienosti numeroin 1-0 (1-0). Ottelun ainoan maalin viimeisteli Stenio.

FC Lahti sai kamppailuun todellisen salama-alun, sillä Oskari Forsman joutui keräämään pallon selkänsä takaa vain neljän minuutin jälkeen. Santeri Hostikka teki hyvän esityön harhauttaen ensin Omar Jaman ennen kuin hän lähetti kierteisen keskityksen luukulle. Stenio puski pallon vastustamattomasti etualanurkkaan.

Maali toi mustapaidoille rutkasti lisää itseluottamusta ja ensimmäinen kymmenen minuuttia ottelussa pelattiin yhtä päätyä. Mikko Hauhia ja Hostikka pääsivät molemmat yrittämään maalintekoa, mutta laukaukset menivät aavistuksen ohi maalista.

PS Kemi sai kuin varkain loistavan tilaisuuden 20 minuutin tuntumilla. Filip Valencic pelasi Omar Jaman puolittaiseen läpiajoon ja vain Aleksandr Vasjutinin mahtava jalkatorjunta esti vieraiden maalinteon.

Puolen tunnin jälkeen Hendrik Helmke esitteli häränpotkuaan Stenion syötöstä. Kymppipaita pommitti lujaa volleysta kohti yläkulmaa, mutta jotenkin Forsman ehti saamaan kätensä tielle. Voisi jopa sanoa, että tuo torjunta oli yksi kauden hienoimmista. Joka tapauksessa, tauolle mentiin Kuhnureiden ansaitussa 1-0 johdossa.

Heti toisen puoliajan alkuun Vasjutin osoitti jälleen kaikille, miksi hän on Veikkausliigan paras maalivahti. Venäläisvahti venyi mahtavaan yhden käden torjuntaan, kun Rasmus Karjalainen lähetti maanuoliaisen kohti takakulmaa. Heti perään Mikko Kuningas pääsi laukomaan toisessa kenttäpäädyssä, mutta veto viuhui päin Forsmania.

FC Lahti jatkoi rynnistystään. Tällä kertaa Hostikan matala keskitys tavoitti Hertsin puoliksi tyhjän maalin edessä takatolpalta, mutta jotenkin laitaväkkärä sai pallon ohi maalista. PS Kemin maali oli kuin noiduttu, sillä heti perään Simonovski tuhri läpiajon ja Hertsi toisen avopaikan. Myös Hostikka tuhlasi myöhemmin läpiajon.

Kuhnurit eivät tuntuneet saavan vapauttavaa maalia mistään. Siksi PS Kemin lopussa saama 2vs1 hyökkäys sai yleisön huokaamaan. FC Lahden onneksi Valencic ja Justus Lehto tuhrivat vaarallisen tilanteen.

Näin FC Lahti juhli kolmatta perättäistä voittoaan ja pääsi sarjataulukon kolmannelle sijalle haukkaamaan muutamaksi päiväksi happea.

- Iso hatunnosto jätkille. Aika samalla miehistöllä olemme menneet viimeisen kahdeksan päivän aikana ja saimme yhdeksän pistettä, joka oli tavoitteena. Upeaa taistelua oli tänään. Samalla teimme seurahistoriaa, joka oli hieno lisä, Toni Korkeakunnas kertoi iloisena pelin jälkeen.

- Ainoa joka tänään mätti, oli maalinteko. En muista tuollaista peliä, että olisimme pystyneet luomaan noin paljon laadukkaita paikkoja. Kieltämättä PS Kemin lopun vastaisku kylmäsi aika paljon, Korostan kuitenkin vielä, että olen todella ylpeä jätkistä. Huikeata taistelua, "Toke" päätti.

FC Lahti pelaa seuraavan ottelun 16.7 Lahden Stadionilla, jolloin vastaan asettuu RoPS.

FC Lahti - PS Kemi 1-0 (1-0)
4. Stenio 1-0

FC Lahti: Vasjutin; Hauhia (v), Kärkkäinen, Jovanovic, Taimi; Hertsi, Helmke, Kuningas, Hostikka; Stenio (90. Kekkonen), Simonovski

Katso ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus alta.