placeholder

FC Lahti ja Igor Jovanović sopimukseen

Saksalais-kroatialainen Jovanović siirtyi Lahteen vuosi sitten. Viime kaudella Lahden puolustuksessa erinomaisesti luutinut TSV 1860 Münchenin kasvatti pelasi 26 liigaottelua, joissa syntyi yksi maali.

Yhteensä 28-vuotias Jovanović on pelannut Veikkausliigassa 84 ottelua pelaten Lahden lisäksi TPS:n ja Jaron riveissä. Pallovarma 186-senttinen puolustaja on Veikkausliigan lisäksi pelannut myös Puolassa, Israelissa ja Saksassa.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas ottaa mielellään vastaan Jovanovićin jatkosopimuksen. Korkeakunnas pitää Jovanovićia liigan parhaimpina toppareina.

– Olen enemmän kuin tyytyväinen Jovanovićin jatkosta. Hän on liigan paras toppari ja oli viime kaudella valehtelematta liigan viiden parhaan puolustajan joukossa. Hän on erittäin motivoitunut ja hän tulee olemaan meille tärkeä pelaaja tällä kaudella, Korkeakunnas kertoo tyytyväisenä.

Myös Jovanović itse on innoissaan jatkosopimuksesta Lahdessa. Hän korostaa, että Lahti oli koko talven ajan topparin mielessä.

– Tunnelmat sopimuksesta ovat erittäin iloiset. Minusta on mukava olla takaisin täällä. Ensin minun pitää nähdä meidän uudet pelaajat ja kenties vielä tulevat pelaajat, mutta uskon, että pystymme ensi vuonna parantamaan sijoitustamme. Lahti oli koko ajan kiinnostunut minusta ja olin itsekin koko ajan yhteydessä. On mukavaa päästä europeleihin. Toivottavasti menemme pitkälle, sillä uskon, että meillä on vahva joukkue, Jovanović hymyilee tyytyväisenä.

Jovanovićin sopimuksen myötä FC Lahdella on koossa 21 pelaajasopimusta. Huomisessa Suomen Cupin ottelussa FC Viikinkejä vastaan toppari on vielä pelikiellossa edelliskauden lopussa saadusta ulosajosta.