vko.05 // 3.2.2018

​Otteluraportti: FC Lahti jäi tasapeliin Viikinkien vieraana

​Otteluraportti: FC Lahti jäi tasapeliin Viikinkien vieraana

Stenio iski vuoden ensimmäisen maalinsa rangaistuspilkulta. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti ja FC Viikingit tasasivat pisteet Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa Helsingin Talissa lukemin 2-2 (1-0). FC Lahden maalit merkattiin brassikärki Stêniolle ja Pavel Osipoville. Kotijoukkueelta onnistuivat Pierre Lejeune Nlate ja Julius Remes.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja FC Lahti siirtyi 1-0-johtoon vain kymmenen minuutin pelin jälkeen. Loorents Hertsi murtautui laidasta ja Viikinkien Jere Pulkkinen joutui rikkomaan liukasta laituria rangaistusalueen sisällä. Stênio upotti pallon pilkulta varmasti vasempaan alakulmaan.

Viikinkien paras paikka ensimmäisellä jaksolla siunaantui Simon Thurlingille. Hän purjehti taidokkaasti läpi lahtelaispuolustuksen ja pääsi ampumaan tulisesti. Santeri Pakkanen sai venytettyä itsensä kuitenkin pallon tielle ja näin ollen tauolle siirryttiin FC Lahden johdossa.

FC Lahti aloitti myös toisen jakson vahvasti ja Pavel Osipov katkaisi harhasyötön. Venäläistaituri ampui puolustuksen jaloista vedon, joka painui vastustamattomasti Viikinkien maalivahti Denys Pervovin selän taakse.

Viikingit kuitenkin taisteli. Tunnin kohdalla Julius Remes antoi vapaapotkun Lahden maalille ja Pierre Lejeune Nlate puski pallon sisään. Varttia myöhemmin nähtiin ottelun komein maali, kun Lahden puolustuksen purkupallo tippui suoraan Remeksen ulottuville. Hän pääsi ampumaan sydämensä kyllyydestä suoraan ilmasta ja pallo upposi vastustamattomasti FC Lahden maalin yläkulmaan.

Viikingit oli vielä lähellä siirtyä johtoon ottelun lopussa. Lahti kuitenkin selvisi, eikä lisämaaleja nähty. Näin ollen pisteet tasattiin 2-2-lukemilla. Lahdella on kahden ottelun jälkeen koossa neljä pistettä.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Hänen mukaansa Lahti ei ansainnut pelistä pistettä enempää.

- Teimme pelin itse itsellemme vaikeaksi. Emme noudattaneet suunniteltuja asioita, emme olleet keskittyneitä ja emme toimineet joukkueena. Se oli haluton ja kuriton esitys. Vastustajalla oli intohimoa ja se näkyi. Kävelemällä ja puolivaloilla emme voi voittaa. Nopea johto teki meidät luulosairaiksi siitä, että peli on voitettu. Se oli kokonaisuudessaan puolivillaista ja puolihuolimatonta peliä. Erikoistilanteistamme myös puuttui johtajuus. Nyt on aika kiskoa haalarit päälle ja tehtävä töitä. Otamme oppia tästä, Korkekunnas puhisi.

FC Lahden Suomen Cupin pelit jatkuvat viikon päästä lauantaina, kun Lahteen saapuu JJK.

FC Lahti:
Stênio, Osipov

Pakkanen; Taimi (81' Anier), Voutilainen, Hauhia, Sesay; Hertsi, Osipov, Paananen, Gela, Hostikka (70' Jäntti); Stênio (71' Sadat)