vko.06 // 10.2.2018

​Otteluraportti: FC Lahti voittoon viime hetken maaleilla

​Otteluraportti: FC Lahti voittoon viime hetken maaleilla

Henri Anier osui JJK:n verkkoon kahdesti. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti palasi voittokantaan, kun JJK kaatui Mukkulassa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa lukemin 4-2. Lahden maaleista kaksi merkattiin Henri Anierille. Fareed Sadat ja Tomi Kult tekivät maalin mieheen. JJK:n molemmat maalit viimeisteli Patrik Alaharjula.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäisellä minuutilla Lahti oli jo siirtyä johtoon. Santeri Hostikka pääsi keskittämään ja Stênio ampui tulisesti maalin edestä. JJK-vahti Severi Ikäheimo kuitenkin torjui pallon ja JJK-puolustus siivosi lopulta pelivälineen väljemmille vesille.

Vielä ennen kymmenen minuutin täyttymistä Lahti loi toisen maukkaan paikan. Debyyttiään pelannut maalivahti Damjan Siskovski avasi pallon nopeasti Loorents Hertsille. Laitaväkkärä tiputti pallon Oskari Kekkoselle, joka antoi erittäin hyvän pystypallon laitaan kirmanneelle Stêniolle. Brassikärki toimitti pallon matalana JJK-maalin edustalle, johon Henri Anier rynni ja siirsi Lahden 1-0-johtoon.

Maalin jälkeen ottelu tasoittui ja JJK sai luotua puolittaisia paikkoja. Siskovski joutui muutamaan otteseen torjuntatöihin ja lopulta yhdeksän minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppumista vierailijat onnistuivat. Patrik Alaharjula käytti hyväkseen Siskovskin ja Igor Jovanovićin kommunikaatiovirheen ja nosti pallon yli Siskovskin aina maaliin asti.

Lahti iski vielä ensimmäisellä jaksolla kulmapotkun jälkitilanteesta. Santeri Hostikka voitti pääpallon ja peliväline putosi Henri Anierille pilkun kohdille. Anierin tulinen laukaus vei Lahden 2-1-taukojohtoon.

Toisella jaksolla Lahti siirtyi kolmen topparin linjaan. JJK loi jakson ensimmäisen paikan noin 20 peliminuutin jälkeen, kun nopean vastaiskun päätteeksi Tomi Petrescu keskitti ja vapaana ollut Alaharjula puski ottelun toisen maalinsa.

Lahti sai otetta pelistä, kun Fareed Sadat ja Tomi Kult vaihdettiin kentälle. Hostikka ja Stênio pelasivat Sadatille paikan noin kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta pallo jäi pyörimään JJK:n maaliviivalle. Myös JJK:lla oli paikkansa. Patrik Alaharjula pääsi nokikkain Siskovskin kanssa, mutta makedonialainen veti pidemmän korren ja otti näyttävän torjunnan.

Aivan lopussa Lahti iski kahdesti. Ensin Mikko Hauhia ja Kalle Taimi pelasivat hyvin yhteen ja rikkoivat JJK:n puolustusmuotoa. Taimi löysi laidalta kovalla syötöllään Fareed Sadatin, joka tykitti pallon voimalla maaliin. Lisäajan viimeisellä minuutilla Sadat haastoi itsensä vapaaksi ja ampui kohti maalia. JJK-vahti Severi Ikäheimo torjui pallon eteensä ja ensimmäisenä paikalla oli Tomi Kult, joka siirsi loppulukemiksi 4-2. Näin ollen Lahti nappasi tärkeät kolme pistettä.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen. Voitto lämmitti häntä, mutta luotsi löysi pelistä paljon parannettavaa. Korkeakunnas antoi kuitenkin kiitosta nuorille pelaajilleen, jotka toivat vaihdosta vauhtia peliin.

- Voitto on tietysti voitto. Pelimme oli niin rauhallista, hidasta ja hiljaista, että hallissa olisi kuullut kivenkin tiputtamisen. Vaihtomiehet sentään toivat peliimme liikettä ja Stênion ja Oskari Kekkosen pelaaminen oli tyydyttävää. Jatkoimme samaa trendiä kuin Talissa. Pelistämme paistoi hälläväliä-asenne ja tekemisemme oli heppoista. Nämä ovat tosipelejä, joten pelaajien pitäisi olla tosissaan. Emme vaatineet tarpeeksi itseltämme, emmekä tee oikeita ja sovittuja asioita kentällä. Prässäämisessä onnistuimme ajoittain sovituissa asioissa, mutta pelinavaamisessa emme. Meidän suoritustasomme laski johtomaalin myötä. Nuoret pelaajamme antoivat hyvät näytöt ja Sadat ja Kult pääsivät maalitilastoihin. Kult on ollut harjoituksissa koko talven ajan paras maalintekijämme. Hän on aina siellä, missä maalintekijän pitääkin olla ja on iloinen asia, että hän sai ensimmäisen maalinsa kotikylän seurassaan, Korkeakunnas analysoi.

Maalintekijä Tomi Kult oli iloinen ensimmäisestä maalistaan virallisessa ottelussa FC Lahden paidassa. Nuorukainen antoi kiitosta myös maalin alustaneelle Fareed Sadatille. Kult myös kiitti päävalmentaja Toni Korkeakunnasta luottamuksesta.

- Korkeakunnas sanoi kentälle mennessäni, että minun pitää tehdä paljon töitä. Olen kiitollinen luottamuksesta, jonka sain. Maalia en unohda. Sadat haastoi hyvin ja ampui. Laitoin riparin sisään. Se oli sellainen hyökkääjän maali. Harmittaa, etten kerennyt tuulettaa, kun ottelu loppui maaliin, Kult hymyilee.

Seuraavaksi FC Lahti matkustaa Tampereelle, jossa vastaan asettuu lohkoa puhtaalla pelillä johtava Ilves. Ottelu pelataan ensi lauantaina Pirkkahallissa.

FC Lahti:
Anier, Anier, Sadat, Kult

FC Lahti: Siskovski; Hauhia, Voutilainen (v) (46' Taimi (v)), Jovanović, Sesay; Hostikka, Kekkonen, Gela, Hertsi (78' Sadat); Anier (78' Kult), Stênio