vko.08 // 23.2.2018

SEO Otteluennakko: FC Lahti – GrIFK 24.2.2018

SEO Otteluennakko: FC Lahti – GrIFK 24.2.2018

FC Lahti isännöi pakkasten keskellä Grankulla IFK:a Mukkulan kuplassa.

Suomen Cupin lohkovaihe lähenee loppuaan ja lauantaina Lahteen saapuu vieraita Kauniaisista.

Lahti ja IFK eivät ole aikaisemmin kohdanneet toisiaan, joten luvassa on historiallinen hetki.

FC Lahti lähtee lohkovaiheen viimeiseen otteluun tappiottomalla sarjalla. Lahti on kaatanut JJK:n ja FC Hakan ja tasannut pisteet FC Viikinkien ja Ilveksen kanssa. Edellisessä ottelussa Lahti kohtasi Tampereella Ilveksen. Lahti siirtyi johtoon Teemu Jäntin kulmapotkusta noin vartin pelin jälkeen, kun Kalle Taimi puski pallon maaliin. Lahden 2-0-maali oli nopean vastahyökkäyksen tulos hieman ennen ensimmäisen jakson loppua. Fareed Sadat syötti ja Jäntti pamautti uran ensimmäisen maalinsa FC Lahden paidassa virallisessa ottelussa.

Ilves kuitenkin kampesi toisella jaksolla itsensä tasoihin. Ensin viiden minuutin pelin jälkeen Lahti ei onnistunut riistämään palloa ja Ilves pelasi pallon Santeri Haaralalle, joka sijoitti pallon tarkasti Lahden verkkoon. Tamperelaisten tasoitus syntyi puolestaan vartti ennen loppua. Ilves riisti pallon Lahden puolustusalueella. Iiro Järvinen pelasi Tuure Siiran nokikkain Damjan Siskovskin kanssa. Siira ei erehtynyt, vaan laittoi pallon varmasti maaliin tasoittaen päätöslukemiksi 2-2. Tasapeli nosti Lahden kahdeksaan pisteeseen, joka tällä hetkellä oikeuttaa C-lohkon toiseen sijaan.

FC Lahti pääsee lauantain otteluun lähes täydellä miehityksellä. Artjom Dmitrijev on edustuskelpoinen. Varmasti sivussa ovat Artjom Vjatkin ja Irfan Sadik. Pieni flunssa-aalto on pyyhkäissyt Lahdessa, mutta ainoastaan Henri Anierin pelikunto on kysymysmerkki.

Vierailija Idrottsföreningen Kamraterna Grankulla on perustettu Kauniaisissa vuonna 1925. Nykymuotoinen GrIFK nousi Kakkoseen 2004. Kauden 2007 päätteeksi Grani nousi Ykköseen Visiitti Ykkösessä oli kuitenkin vain kauden mittainen. Seuraavan kerran Ykkönen kutsui kaudeksi 2016. Viime kausi päättyi kuitenkin putoamiseen Ykkösestä.

Talven aikana Grani menetti avaintopparinsa, Lahdessakin testissä käyneen Toni Takamäen Jaroon. Nuori, mutta samalla pitkään yhdessä pelannut joukkue on hävinnyt kaikki Suomen Cup -ottelunsa. Ensin JJK kaatoi IFK:n 2-0. Toisella kierroksella GrIFK laittoi Hakan tiukoille häviten 3-2 Daniel Langhoffin ja Frans-Emil Leppäsen toimiessa kaunialaisten maalintekijöinä.

Edellisessä ottelussaan Grani hävisi vieraskentällä Ilvekselle 3-1. Langhoff iski IFK:n ainokaisen vartti ennen loppua 3-0-tilanteessa. Ilves karkasi voittoon jo ennen ensimmäisen jakson puoliväliä, kun Abdoulaye Ba ja Iiro Järvinen tekivät maalit mieheen kahden minuutin sisään. Ba lisäsi vielä Ilveksen johtoa ensimmäisen jakson lopussa.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas odottaa suojateiltaan ehjää ottelua, sillä Lahden peli ei ole pysynyt kasassa täyttä ottelua. Myös omaan peliin ja hyökkäyksien tehokkuuteen on keskitytty viikon harjoituksissa.

- Vastustaja on kokenut, sillä he ovat pelanneet monta vuotta yhdessä. Monella vastustajan pelaajalla on nuorten maaotteluista kokemusta ja taustaa. Meidän pitää keskittyö omaan pelaamiseemme ja hyökkäysten tehokkuuteen on panostettava. Iso teema on, että keskittyminen pysyisi nyt koko pelin ajan. Emme ole aikaisemmin pystyneet toteuttamaan ja pitämään keskittymistä ja pelisuunnitelmaa kasassa, Korkeakunnas ennakoi.

Onnistuuko FC Lahti pelaamaan lohkovaiheen tappioitta?

FC Lahti – GrIFK 24.2.2018 kello 13.00 Mukkulan kuplassa!

Liput portilta 10 €, lapset ja kausikorttilaiset pääsevät otteluun ilmaiseksi.