vko.11 // 13.3.2018

SEO -otteluennakko: CF Badalona – FC Lahti 14.3.2018

SEO -otteluennakko: CF Badalona – FC Lahti 14.3.2018

FC Lahti haastaa kovassa vireessä olevan CF Badalonan Espanjan leirin toisessa harjoitusottelussa.

Välimeren helmen Badalonan historia ulottuu yli 2000 vuoden taakse. Katalonian tärkeimpiin kaupunkeihin lukeutuva Badalona toimii näyttämönä FC Lahden toiselle kansainväliselle harjoitusottelulle Pelimatkojen järjestämällä Espanjan leirillä. Lahtelaisia isännöi perinteikäs CF Badalona.

FC Lahti lähtee otteluun allaan 2-1-voitto CF Reddisistä. Mustapaitojen molemmat maalit iski Henri Anier. Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas antoi vastuuta laajasti koko joukkueelle. Mastokaupungin pojilla talvi on mennyt tappioitta, vaikka peliesitykset eivät ole aina vakuuttaneet Korkeakunnasta. Badalonaa vastaan FC Lahti lähtee otteluun hieman pienemmällä miehityksellä, sillä joukkueen ylioppilaskokelaat ovat jo matkustaneet Suomeen.

Kotijoukkue CF Badalona on perustettu jo vuonna 1903. Tällä hetkellä joukkue pelaa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, Segunda División B:n Lohko 3:ssa. Espanjassa kausi on kääntymässä kohti loppua ja Badalona taistelee yhä noususta. Joukkue on tällä hetkellä sarjassaan kuudentena. Edellisessä ottelussaan katalaanit voittivat vierasottelussa At. Saguntín 2-1. Badalonan maaleista vastasivat Néstor Querol ja Álvaro Vega. Badalonan kovasta tasosta kertoo muun muassa se, että joukkueen toppari Miquel Robusté oli Espanjan U19-maajoukkueen kapteenina, kun espanjalaiset voittivat Euroopan mestaruuden 2004. Robustélla on kokemusta myös korkeimmalta sarjatasolta.

Badalona kohtasi suomalaisen Seinäjoen Jalkapallokerhon kaudella 2012. SJK venyi tuolloin 2-2-tasapeliin katalaaneja vastaan. Edellisellä kaudella Badalona kärsi 2-1-tappion jyväskyläläiselle JJK:lle.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo, että leiri on onnistunut tähän mennessä erinomaisesti. Joukkue on hitsautunut yhteen ja automaatio tekemiseen on löytynyt. Huomisen vastustajaa Korkeakunnas pitää kovana mittarina.

- Leiri on sujunut tähän mennessä erinomaisesti. Olemme saaneet käytyä paljon asioita läpi ja yksityiskohtia ja pelitapaa on hiottu työteliäästi. Leiri on ollut meille elintärkeä, myös joukkuehengen kannalta. Huomenna meillä on vastassa kova ammattilaisjoukkue. Badalona on voittanut viisi viimeistä otteluaan ja pelannut tappioitta seitsemän. Lähdemme kuitenkin pelaamaan oma peli edellä. Sunnuntaisen Cup-ottelun ja työteliään leirin takia kuormitamme pelaajia järkevästi. Osa pelaajista pelaa vain puolikkaan ottelun ja vain viisi pelaa koko pelin. Meillä on enää 16 pelaajaa mukana, sillä ylioppilaskokelaat ovat jo Suomessa, Korkeakunnas kertoo.

Jatkaako FC Lahti tappiotonta vuotta Badalonan kustannuksella?

CF Badalona – FC Lahti 14.3.2018 kello 12.00 Estadi Municipal de Badalonalla!