vko.15 // 14.4.2018

​SEO Otteluennakko: Esport Honka – FC Lahti 15.4.2018

​SEO Otteluennakko: Esport Honka – FC Lahti 15.4.2018

Sununtaina nähdään myös kauden ensimmäinen Futiskierros-lähetys Nelosella kello 14.50. Kierroksen pääottelu FC Lahden -ottelu Honkaa vastaan. Pääottelun lisäksi Futiskierros seuraa tapahtumia kolmesta muusta samaan aikaan pelattavasta ottelusta. Ottelut ovat Ilves – KuPS, PS Kemi – FC Inter ja TPS – SJK. (Kuva: Juha Tamminen)

Nurmi vihertää ja luonto herää jälleen uuteen eloon. Muuttolinnut palaavat pitkän talven jäljiltä koto-Suomeen. Myös FC Lahti liikkuu sunnuntaina, mutta tällä kerralla mustapaitojen suuntana on etelä. Sarjanousija Esport Honka isännöi mastokaupungin poikia Tapiolan Urheilupuiston nurmella Veikkausliigan toisella kierroksella.

FC Lahti nappasi liiga-avauksesta kotikentältään 3-2-voiton Turun Palloseurasta. TPS loi paikkoja Lahden puolustuksen ollessa hieman sekaisin, mutta Mika Ääritalo, Aleksi Ristola ja Oskari Jakonen eivät onnistuneet hyödyntämään läpiajoja. Myös Lahti sai ensimmäisellä jaksolla maukkaita vetopaikkoja, mutta Henri Anierin ja liigadebytantti Teemu Jäntin vedot olivat voimattomia. Toisen jakson Lahti aloitti vahvasti ja Artjom Dmitrijev vei Lahden johtoon Stênion, Jäntin ja Anierin esityöstä. Igor Jovanović lisäsi lahtelaisjohtoa Pavel Osipovin keskityksestä. Osipov oli myös syöttämässä Anierin 3-0-maalia. TPS kuitenkin kavensi kahdesti lisäajalla. Ensin pallo kimposi Artjom Vjatkinista omaan maaliin ja loppunumerot 3-2-viimeisteli Onni Valakari.

Lahden peliä leimasi sekavuus ja joukkue haluaakin lähteä parantamaan suoritustaan Espoossa. Viikolla joukkue on kärsinyt pienistä kolhuista ja flunssasta, mutta kokoonpanosta ovat varmuudella poissa vain Fareed Sadat ja maalivahdit Joona Tiainen, Santeri Pakkanen ja Aleksandr Vasjutin. Loorents Hertsin pelikunto on vielä epävarmaa. Takaisin kokoonpanoon palaavat Kalle Taimi ja Santeri Hostikka.

Kotijoukkue Honka nousi liigaan karsinnan kautta. Espoolaisten talvi sujui vahvasti, sillä Honka voitti oman Suomen Cup -lohkonsa jättäen HJK:n toiseksi. Tie Cupissa tuli kuitenkin vastaan välierissä, kun espoolaiset kohtasivat jälleen Klubin.

Ensimmäisellä kierroksella espoolaiset saivat pisteen 1-1-tasapelillä Kuopion Palloseuraa vastaan vieraskentällä. KuPS hallitsi ottelun alkua, mutta Hongan puolustus maalivahti Tim Murray viimeisenä lukkonaan kesti. Honka pyrki avaamaan lyhyillä syötöillä, mutta KuPS onnistui iskemään kiinni espoolaisten pelinrakenteluun. Savolaisten prässi kuitenkin petti kahdeksannella minuutilla ja lopulta Youness Rahimi karkasi Palloseuran Hamed Coulibalylta. KuPS-toppari joutui kaatamaan Rahimin rangaistusalueella ja vikkelä kärki niittasi itse pallon reppuun pilkulta. Lopulta ensimmäinen jakso oli kuopiolaisten myllytystä ja Saku Savolainen onnistuikin tasoittamaan pelin komealla laukauksellaan.

Honka kuitenkin sai pelinsä rullaamaan noin tunnin pelin kohdalla ja espoolaiset mursivat kerta toisensa jälkeen KuPS:n prässin. Lisäosumia ei kuitenkaan ottelussa nähty, sillä molemmat maalivahdit venyivät komeisiin torjuntoihin.

Esport Honka on hillitty sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Keskikentän kapellimestari Joel Perovuo ja toppari Željko Savić ovat juhlineet Suomen mestaruutta. Antti Mäkijärvi on kurittanut erikoistilanteillaan lukuisia puolustuksia, myös Lahden puolustusta. Lisäksi espanjalainen Javi Hervas on pelannut La Ligaa ja Alex Nimely on esiintynyt Valioliiga-viheriöillä. KuPS:a vastaan Veikkausliigassa puolestaan debytoi 2002-syntynyt Juho Ojanen. Hervas on kuitenkin ottelusta sivussa yhdessä Duarte Tammilehdon, Joni Korhosen ja Lucas Kaufmannin kanssa.

Joukkueet kohtasivat toisensa Espoossa tammikuun lopussa harjoitusottelussa. Lahti vei ottelun nimiinsä 4-1. Tuolloin Fareed Sadat iski kaksi ja Teemu Jäntti ja Eemeli Virta maalit mieheen. Hongan ainokaisen viimeisteli aina vaarallinen Masar Ömer. Kyseisessä ottelussa Lahdella oli maalissa testissä Davor Taleski, joka sai lopulta sopimuksen Honkaan.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 27 kertaa. Honka on lievästi edellä, sillä espoolaiset ovat voittaneet 13 Lahden seitsemää ottelua vastaan. Ottelujen maaliero on reilusti Hongalle. Keltamustat ovat osuneet 50 kertaa Lahden maalimäärän ollessa 38.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas lähtee kääntämään kyseistä tilastoa. Lahtelaisluotsi kuitenkin tietää, että tehtävä ei ole helppo. Hän myöntää, että edellinen ottelu oli erittäin sekava. Korkeakunnas ei usko, että nurmelle siirtyminen tuottaa ongelmia joukkueelle.

- Saamme ensimmäisen kosketuksen nurmeen alkuveryttelyssä. En usko, että Honka on kerennyt nurmella juurikaan harjoitella, joten sillä ei ole merkitystä. Toivottavasti alusta olisi kuitenkin tasainen. Hongalla on selkeä pelitapa, joten tiedämme, mitä kohtaamme. Suomessa usein suitsutetaan pallonhallintaa, vaikka se ei johtaisi mihinkään. Meille jäi paljon parannettavaa edellisestä ottelusta. Peli oli sekavaa, eikä ajoitukset toimineet. Voitimme kuitenkin huonolla pelillä. Nyt meidän on pelattava paremmin, jotta saamme pisteitä. Oma pelaamisemme, kenttätasapaino ja ajoitukset on saatava kuntoon. Meillä oli ehjä harjoitusviikko, joten olemme valmiit kohtaamaan Hongan, Korkeakunnas kertoo.

Tapiola on ollut monesti vaikea paikka vierailla, mutta kuinka FC Lahden käy?

Esport Honka – FC Lahti 15.4.2018 kello 15.00 Tapiolan Urheilupuistossa!

FC Lahden vieraspelejä voi seurata Ruutu+ -palvelusta. Tilaa Ruutu+ näillä ohjeilla ja olet tukemassa FC Lahtea:
1. Mene osoitteeseen https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja anna koodi: FCLAHTI2018
2. Tilaa tuote ohjeiden mukaan, tarvittaessa luo uusi tili tai kirjaudu olemassa olevilla tunnuksilla sisään Ruutuun.

Lisäksi Iloinen Kulkija ja Sporttiravintola Seiväs näyttävät ottelun Lahdessa.