vko.18 // 3.5.2018

FC Lahti haki pisteet Helsingistä

FC Lahti haki pisteet Helsingistä

FC Lahti esitti vahvoja otteita päihittämällä hallitsevan mestarin HJK:n Helsingissä. Ottelu päättyi lukemiin 1-2 (0-1). Voiton myötä lahtelaiset nousivat taulukossa toisena olevien helsinkiläisten kantaan.

Vierasjoukkue Lahti näytti heti alussa, ettei se halunnut tulla Helsinkiin vain puolustamaan. HJK piti palloa alusta lähtien lahtelaisia enemmän, mutta kahdesta ensimmäisestä tekopaikasta vastasi FC Lahti. Vahvan ottelun pelannut Artjom Dmitrijev pyssytti vaarallisen laukauksen ja vain vähän myöhemmin Aleksi Paananen lähetti vaarallisen maanuoliaisen kohti alakulmaa.

Selvittyään näistä tilanteista HJK otti uudelleen pallonhallintaa itselleen. Kertaalleen lahtelaisten maalia hätyyteltiin kulmapotkun yhteydessä, minkä lisäksi Aleksandr Vasjutin sai venyttää kätensä Daniel O'Shaugnessyn kaukolaukauksen tielle. Seuranneessa kulmapotkussa Vasjutin näytti osaamistaan: keskityspallo varmasti kiinni, minkä jälkeen millintarkka avaus kohti kärjessä pelannutta Henri Anieria. Virolaiskärki oli karata oivalluksen seurauksena yksin läpi.

FC Lahden johtomaali syntyi 36. peliminuutilla. Paananen laukoi kaukaa vedon kohti maalia ja kimmonneeseen irtopalloon ehti ensimmäisenä Dmitrijev. Viimeistelyssä Dmitrijev sijoitti pallon aivan maalin yläkulmaan. Puoliajan viimeiset minuutit Lahti pelasi järkevästi, eikä HJK päässyt enää paikoille.

Toinen puoliaika alkoi odotetusti HJK:n hallinnassa. Tasoitus tuli jo 53. minuutilla, kun keskitys löysi rangaistusalueelle nousseen Akseli Pelvaksen. Tasoituksen jälkeen HJK jatkoi painostusta, mutta ei päässyt haluamallaan tavalla murtautumaan lahtelaispuolustuksen läpi.

Kuopiossa Lahti joutui puolustamaan tasapeliä, jolloin hyökkäyspeli vaikeutui liiaksi, mutta Helsingissä joukkue kykeni parempaan pallolliseen peliin myös tiukassa tilanteessa. Vastaiskut olivat harkittuja ja ne lähtivät usein liikkeelle Vasjutinin pitkistä avauksista. Lahtelaiskannattajat repesivät riemuun 67. minuutilla, kun nopea pisto tuotti myös tulosta. Santeri Hostikka keskitti matalan pallon maalin eteen ja hienoa alkukautta pelaava Teemu Jäntti jatkoi pelivälineen etukulmasta maaliin.

Johtomaalin jälkeen Lahti puolusti viisaasti pisteitä. HJK ei saanut juuri mitään aikaan 70.-80. minuutilla, mikä oli ottelun kannalta lähes ratkaisevaa. Viimeiset minuutit HJK yritti murtaa lahtelaisten pakettia keskityksillä, mutta lisäosumia ei enää tullut. Kolme pistettä matkasi ansaitusti Lahteen.

Lahtelaisluotsi Toni Korkeakunnas tuuletti kunnolla, kun Vasjutin nappasi viimeisen maalia kohti tulleen pallon varmasti hanskoihinsa.

–En mä tätä duunia tekisi, jos tästä ei saisi tällaisia elämyksiä, enkä mä ole koskaan pelännyt näyttää sitä, miltä tuntuu. Kun tehdään jotain yhdessä ja voitto lopulta tulee niin kyllä siinä osaa nauttia joukkueen onnistumisesta. Eikä se ainakaan yhtään vähennä tunnelmaa, että juuri täällä voitetaan. Kyllä tätä voi vähän aikaa fiilistellä, kun ollaan taas tuolla harjoituskentällä, Korkeakunnas summasi hymyillen.

Kuten arvata saattaa, helpolla voitto ei tullut. Korkeakunnas jakoi tunnustusta joukkueen yhtenäiselle ja korkealle työmoraalille.

–Meillä oli selkeä plääni, jota pojat toteuttivat mielestäni todella hyvin. Vastustaja vähän muutti peliään toisella puoliajalla ja ollaan oltu kyllä sellainen joukkue, että pystytään reagoimaan ja muuntamaan myös omaa pelaamistamme tarvittaessa. Se vaatii pelaajilta paljon, mutta meillä on onneksi fiksuja ja sitoutuneita pelaajia, Korkeakunnas kehui.

–Tämä oli koko joukkueen tiivis ja sitoutunut esitys. Jos joku pitää nostaa niin kyllähän Teemu Jäntin viimeistely oli ihan maailmanluokkaa ja samoin Paavo Voutilainen tuli aika tiukkaan paikkaan, mutta selvisi todella hyvin, Korkeakunnas summasi.

FC Lahti palaa Kisapuistoon tulevana maanantaina, kun joukkue kohtaa kotiottelussa SJK:n.

FC Lahti

Vasjutin

Jovanovic (Voutilainen 40') – Vjatkin – Hauhia

Sesay – Dmitrijev – Paananen – Jäntti (Kekkonen 84') – Taimi

Hostikka (Sadat 75') - Anier