placeholder

Pisteputki jatkui tasapelillä

Maajoukkuetauon jälkeisestä ottelusta ennakoitiin tasaista ja sellainen myös nähtiin. Tosin ottelu sai nopean käänteen jo vartin pelin jälkeen, kun lahtelaisten venäläistaituri Pavel Osipov avasi ottelun maalinhanat. Osipov sai pallon rangaistusalueen rajalla, minkä jälkeen keskikenttäpelaaja lähetti pelivälineen lähes paikoiltaan maalin vasempaan yläkulmaan.

Ensimmäinen puoliaika oli pienoista Hongan hallintaa, mutta espoolaisvieraat eivät päässeet tarpeeksi hyville maalipaikoille, jotta Lahden maalilla torjunutta Aleksandr Vasjutinia olisi yllätetty. Osasyy Hongan tehottomuuteen piili myös viimeistely-yritysten laadussa. Laukaukset karkasivat useaan otteeseen reilusti ohi maalin.

Alussa FC Lahden parhaat sommitelmat rakentuivat oikean kaistan kautta Teemu Jäntin ja Loorents Hertsin kautta. Myös Osipov väläytteli pariin otteeseen osumansa jälkeen, mutta lisää ei tällä kertaa tullut.

Tauon jälkeen FC Lahti joutui kaivamaan pallon nopeasti omasta verkostaan. Honka tasoitti pelin heti toisen puoliajan alussa. Konsta Rasimus puski pallon maaliin 49. minuutilla kulmapotkusta. Tilanne sai hieman erikoisen maun, sillä avustava erotuomari ehti liputtaa maalin paitsioksi. Paitsiotilannetta ei kuitenkaan syntynyt ja maali hyväksyttiin.

Takaiskusta huolimatta toista puoliaikaa voi luonnehtia FC Lahden hallinnaksi. Kotijoukkue onnistui kääntämään pelin suunnan Hongan kenttäpuoliskolle, mutta Osipovin kanuunan kaltaisia suorituksia ei enää tullut.

FC Lahti haki peliin muutosta vielä vaihdoilla. Viron maajoukkueen mukana pelanneet Henri Anier ja Artjom Dmitrijev pääsivät kentälle viimeisen 20 minuutin ajaksi ja he onnistuivat jonkin verran piristämään lahtelaisten lopun kiriä.

Tasainen peli ei vaihdoista huolimatta tuottanut lisämaaleja ja lopputuloksena oli oikeutettu tasapeli. FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnasta yksi piste ei kuitenkaan tyydyttänyt, sillä joukkueen tavoitteena on voittaa jokainen Kisapuistossa pelattava ottelu.

–Saatiin poikkeuksellisesti jo alussa maali ja se vähän passivoitti meidän peliä. Helposti annettiin pelin hallinta Hongalle, joka tekee sitä hyvin. Meidän oma pallollinen pelaaminen oli aika köyhää. Toisella puoliajalla päästiin paremmin pelin päälle. Harmittaa erityisesti se, että ollaan oltu erityisen vahvoja oman pään erikoistilanteissa ja nyt meille tulee kauden toinen maali, Korkeakunnas harmitteli.

Toisen puoliajan maalipaikkoihin päävalmentaja olisi kaivannut hitusen lisää kylmäpäisyyttä.

–Siinä oli pari hyvää paikkaa. Hertsi puski tyhjästä tolpan kautta ohi. Vastustajalla oli yksi hyvä vastahyökkäys, jossa Vasjutin teki refleksitorjunnan. Sitten oli Jäntin hyvä laukaus, mutta aika vähän oli huippupaikkoja. Kaksijakoinen peli, sillä kaveri vei ekaa ja me tokaa puoliaikaa. Koomisesti me voitettiin kuitenkin eka ja te (Honka) toisen, Korkeakunnas hymähti.

–Ei voi täysin tyytyväinen olla, mutta kahdeksaan peliin ei olla otettu kuokkaan niin ei se hirveän huonosti ole, Korkeakunnas muistutti.

FC Lahti

Vasjutin

Taimi – Vjatkin – Hauhia

Hertsi (Hostikka 79′) – Jäntti – Gela – Osipov – Paananen (Anier 72′) – Sesay

Sadat (Dmitrijev 72′)

VAROITUKSET

Gela 74′

Anier 87′

Hauhia 90′

YLEISÖÄ

2830