placeholder

FC Lahti viime hetken maalilla kotivoittoon!

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Minuutin pelin jälkeen Henri Anier laittoi matalan keskityksen laidalta. Santeri Hostikka jatkoi pilkun kohdalta, mutta pallo meni niukasti ohi maalin. KuPS kuitenkin sai pian hallinnan itselleen.

Myös savolaiset saivat muutaman maukkaan paikan. Rasmus Karjalainen ampui tulisen laukauksen tolppaan. Aleksandr Vasjutin joutui muutamaan otteeseen venymään, mutta Lahden maali pysyi koskemattomana. Lahden paikat muodostuivat Pavel Osipoville ja kulmasta puskemaan päässeelle Artjom Vjatkinille.

Toinen jakso oli puolestaan Lahden hallintaa. Tunnin kohdalla kuopiolaisten Hamed Coulibaly joutui kaatamaan hyvin pelanneen Hassan Sesayn rangaistusalueella. Ottelun tuomari Antti Munukka näytti palloa pilkulle. Henri Anier asettui ampumaan rangaistuspotkua, mutta Otso Virtanen torjui pallon.

Lahti painosti ja sai lopussa luotua muutaman hyvän hässäkän. Ottelu näytti pitkään päättyvän maalittomaan tasatulokseen, mutta pallo osui toisella lisäaikaminuutilla KuPS:n rangaistusalueella Henri Toivomäen käteen ja pallo vietiin toistamiseen pilkulle. Tällä kertaa Santeri Hostikka asettui ampumaan ja laituri sijoitti pallon tarkasti vasempaan alanurkkaan. Samaan tilanteeseen loppui myös ottelu ja Lahti nappasi pitkän tasapeliputken päätteeksi voiton.

Ottelun jälkeen FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli iloinen ja ylpeä joukkueestaan. Hän sanoi voiton olleen todellinen työvoitto. Hänen mukaansa formaation muutos toi tarvittavan lisän joukkueen peliin. Korkeakunnasta kuitenkin huoletti yhä hyökkääjien tehottomuus.

– Ottelun alku oli hyvä, mutta sitten otteemme karkasi. Emme tehneet hommia ja säästelimme. Formaation muutos toimi ja puoliaikapuhe tehosi. Näytimme toisella jaksolla taas yhtenäiseltä joukkueelta, joka on sitoutunut työntekoon. Toisella saimme luotua painetta jatkuvasti, mutta hyökkääjillämme ei mene pallot sisään. Tuntuu, että flow puuttuu. Tämä oli työvoitto ja olen ylpeä joukkueesta, sillä jaksoimme tehdä töitä loppuun asti, Korkeakunnas iloitsee.

Lahti oli edellisen kerran voittanut noin kuukausi sitten. Edellinen tappio on puolestaan kahden kuukauden takaa. Seuraavana Lahti kohtaa sarjajohtaja HJK:n perjantaina, kun helsinkiläiset saapuvat Kisapuiston voittamattomaan linnakkeeseen.

FC Lahti:
Hostikka

Vasjutin; Hauhia, Vjatkin, Taimi; Hertsi, Paananen, Gela, Osipov, Sesay; Hostikka, Anier