vko.27 // 6.7.2018

SEO otteluennakko: FC Lahti - FC Inter 7.7.2018

SEO otteluennakko: FC Lahti - FC Inter 7.7.2018

Kuva: Juha Tamminen

Helkavirret on luettu ja Eino Leinon päivä vietetty. Lahdessa juhlat jatkuvat silti, sillä kotona voittamaton FC Lahti saa vieraita Turusta. Mastokaupungin mustapaidat kohtaavat Kisapuistossa FC Interin.

FC Lahti jatkoi edellisellä kierroksella härkäviikkoja Seinäjoella, jossa vastaan asettui Seinäjoen Jalkapallokerho. Mustapaitojen pitkä tappioton putki tuli päätökseen. Hieman siipirikkoinen Lahti hallitsi ottelua heti alusta alkaen. Pavel Osipovilla oli puolittainen paikka, mutta veto kilpistyi seinäjokisiin. Hieman vartin jälken Henri Anier murtautui läpi SJK:n linjan ja sai punnerrettua laukauksen, mutta Mihkel Aksalu venytti itsensä pallon eteen. Kerho siirtyi johtoon puolen tunnin kohdilla, kun Aristote Mboma pääsi kauniin syöttökombinaation jälkeen vapaaksi. Lahdessakin pelannut kärkimies ampui läheltä tarkasti ja Damjan Siskovski oli voimaton. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Toinen jakso muistutti ensimmäistä. Lahti hallitsi ja SJK tiputti lähes kaikki miehet oman rangaistusalueen läheisyyteen. Lahtelaiset eivät huippupaikkoja saaneet ja ainoat puolittaiset paikat syntyivät keskityksistä seinäjokisten lepsuiltua. Lopussa Lahti yritti tasoitusta vielä riskillä, mutta yhtä hässäkkää lukuunottamatta Aksalu ei torjuntatöihin juurikaan joutunut. Myös toisessa päässä Siskovski jäi työttömäksi ja näin ollen pisteet jäivät Seinäjoelle. Brassikärki Stênio sai ensimmäiset minuuttinsa loukkaantumisen jälkeen.

Lauantain otteluun Lahti pääsee lähes ehjällä kokoonpanolla. Loorents Hertsin pelikielto on kuitattu. Poissa ovat ainoastaan ensimmäiset juoksuaskeleet ottanut Timi Voutilainen ja siirtoikkunan aukeamista odottavat Tim Martinen ja Ville Salmikivi. Irfan Sadikin A-junioreissa hankkimaa pelikieltoa kohtuullistettiin ja hän on pelikelpoinen 8.7. alkaen.

FC Inter puolestaan kohtasi kotonaan Veritaksella Kuopion Palloseuran. Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista, mutta kovatasoista vääntöä. Parhaat paikat siunaantuivat Palloseuran Ilmari Niskaselle, joka osui kahdesti tolppaan. Inter pysyi silti helposti kuopiolaisten kyydissä. Tauolle lähdettiin kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Turussa saatiin myös maalihanat auki. Vahvalla pelipäällä ollut Ilmari Niskanen karkasi ja Inter-vahti Jere Koponen joutui kaatamaan hänet rangaistusalueella. Rasmus Karjalainen laittoi pilkun sisään ja siirsi vierailijat johtoon. Lopussa Inter sai luotua pientä härdelliä KuPS:n päähän, mutta pisteet matkasivat Kuopioon.

Molemmat joukkueet kärsivät siis tappion. Lahti putosi viidenneksi tasapisteisiin kolmantena ja neljäntenä olevien Hongan ja KuPS:n kanssa, kun taas Inter on 17 pisteessä kahdeksantena. Maaleja Lahti on päästänyt tappiosta huolimatta toiseksi vähiten liigassa. Inter on puolestaan päästänyt toiseksi eniten maaleja.

Tappio harmitti FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnasta, mutta haavat on nyt nuoltu ja joukkue pääsee heti yrittämään paluuta voittokantaan. Korkeakunnas antaa tunnustusta Interin puolustukselle. Hän kertoo, että joukkue on sisuuntunut.

- SJK-pelistä jäi hieman epäuskoinen olo. Pelaajia ei voi syyttää yrityksen puutteesta. SJK laittoi bussin parkkiin, mutta emme onnistuneet murtamaan sitä, vaikka asenne oli hyvä. Tappio oli hyvä herätys ja se on nyt käsitelty. On hyvä, että saamme heti pelin, niin emme jää märehtimään sitä. Inter on puolustanut hyvin, mutta emme usko, että he tiputtavat niin alas. Olemme hieman väsyneitä, mutta varmasti hereillä ja sisuuntuneita, Korkeakunnas analysoi.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet 58 kertaa. Voitot ovat liki tasan, sillä FC Lahti on voittanut 22 kohtaamista ja Inter 23. Maaleja Lahti on tehnyt 71 ja FC Inter 75. Kohtaamiset ovat olleet usein värikkäitä ja ulosajoja on vuosien saatossa nähty runsaasti. Nyt Lahdella on mahdollisuus tasoittaa puntit täysin.

FC Lahti – FC Inter 7.7.2018 kello 19.00!

Ottelun ennakkoliput Iloisesta Kulkijasta tai Ticketmasterista → https://www.ticketmaster.fi/…/fc-lahti-fc-inter-lipp…/226623

Ottelun käsiohjelma luettavissa ennakkoon Iloisessa Kulkijassa. Lisäksi käsiohjelmaan voi tutustua tästä → https://issuu.com/fclahti

Ottelupäivän pysäköinti halvalla Lahden Toriparkissa. Tuo parkkilipukkeesi leimattavaksi punaisiin myyntikontteihin ja pysäköinnin tuntihinta putoaa 50 senttiin tunnilta koko pysäköinnin ajaksi.

Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteestahttps://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.