vko.37 // 12.9.2018

SEO Otteluennakko: KuPS - FC Lahti 13.9.2018

SEO Otteluennakko: KuPS - FC Lahti 13.9.2018

Santeri Hostikka ratkaisi edellisen KuPS-kohtaamisen (Kuva: Juha Tamminen)

Syksyn väriloisto on kauneimmillaan ja Veikkausliigan ratkaisuhetket ovat käsillä. FC Lahti matkustaa torstaina Kallaveden rannalle Kuopioon, jossa Mustapaitoja isännöi perinteikäs Kuopion Palloseura. Molemmat joukkueet tarvitsevat pisteitä mitalitaistelussa.

FC Lahti kohtasi ennen maajoukkuetaukoa Kisapuistossa Vaasan Palloseuran. Molemmilla joukkueilla oli ensimmäiseen varttiin muutamia maukkaita vetopaikkoja, mutta kaikki vedot painuivat ohi. Ensimmäisen jakson puolivälissä VPS sai rangaistuspotkun, kun Josimar Lima joutui kaatamaan VPS-topparin Timi Lahden. Oskari Forsman kuitenkin torjui Juha Hakolan vedon.


Aivan ensimmäisen jakson lopussa Lahti sai vapaapotkun sivurajan tuntumasta läheltä Samu Volotisen VPS-maalia. Teemu Jäntti ampui pallon muurin alta etukulmaan ja Volotinen oli voimaton. Mustapaidat pääsivät tauolle 1-0-johdossa.


VPS kuitenkin tasoitti ottelun heti toisen jakson alussa. Jerry Voutilainen keskitti ja Ibrahima Gueye nousi Mikko Hauhian yläpuolelle ja puski pallon vastustamattomasti ohi Oskari Forsmanin. VPS sai maalin jälkeen otetta ottelusta ja hetkeä myöhemmin Gueye oli siirtää VPS:n johtoon. Forsman kuitenkin sai sormiaan väliin ja pallo pomppasi Gueyen tulisen vedon jälkeen ylähirren kautta kulmaksi. Lahden puolustus kuitenkin kesti ottelun loppuun. Mustapaitojen paras paikka tuli Loorents Hertsille, joka oli ensimmäisena irtopallossa Samu Volotisen torjuttua Stênion laukauksen. Hertsi ei lopulta saanut kunnollista osumaa palloon ja näin ollen pisteet tasattiin lukemin 1-1.


FC Lahti on pelannut nyt kuusi ottelua ilman voittoa. Samalla sarjasijoitus on valahtanut seitsemänneksi. Mustapaitojen ongelmana on yhä maalinteko, sillä 25 ottelussa maaleja on syntynyt vain 25.


Kotijoukkue Kuopion Palloseura kävi puolestaan ennen maajoukkuetaukoa Seinäjoella SJK:n vieraana. Ottelun alku oli kuopiolaisten niukkaa hallintaa, mutta ennen jakson puoliväliä Keltamustat eivät paikoille päässeet. Ainoastaan Rasmus Karjalaisen tulinen veto sivuverkkoon kohahdutti yleisöä. Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä SJK sai rangaistuspotkun, kun Otso Virtanen kaatoi Emile Paul Tendengin. Johannes Laaksonen ampui pilkun varmasti sisään ja siirsi seinäjokiset 1-0-johtoon. Samoissa lukemissa siirryttiin myös tauolle, sillä kumpikaan joukkue ei saanut luotua vaarallisia maalipaikkoja.


Tunnin kohdalla KuPS heräsi. Veikkausliigan tähtiin kuuluva Luis Carlos Murillo keskitti ja Rasmus Karjalainen puski SJK-puolustuksen kautta pelin tasoihin. Maalin jälkeen KuPS sai otetta ja Henri Toivomäki ampui yläputkeen. Kymmenen minuuttia ennen loppua kuopiolaiset ratkaisivat. Petteri Pennanen ja Rasmus Karjalainen alustivat ja Lucas Rangel viimeisteli. Lisäosumia ei nähty, sillä Otso Virtanen ja Jesse Öst ottivat kumpainenkin muutaman hyvän torjunnan. Näin ollen KuPS nappasi mitalitaiston kannalta tärkeät kolme pistettä.


KuPS nousi voitollaan 41 pisteeseen, joka oikeuttaa tällä hetkellä kolmanteen sijaan. Palloseura on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan neljä. Se on tehnyt toiseksi eniten maaleja liigassa, 43 osumaa ja Rasmus Karjalainen on liigan maalipörssin toisena 15 maalillaan.


Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Huhtikuun lopussa Kuopiossa Henri Anier vei Lahden aivan ottelun alussa johtoon. Lahti oli koko ottelun jyrän alla, mutta vain Petteri Pennanen onnistui ohittamaan Aleksandr Vasjutinin ja pisteet tasattiin 1-1. Lahdessa osat vaihtuivat ja Mustapaidat hallitsivat peliä. Lahti kuitenkin sai maalinsa vasta ottelun lopussa, sillä Otso Virtanen oli ehtinyt torjua jo Henri Anierin rangaistuspotkun. Kotijoukkue kuitenkin sai ottelun lisäajalla toisen rangaistuspotkun Henri Toivomäen lennettyä ulos ja Santeri Hostikka upotti pallon maaliin.


Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 47 kertaa. Lahti on ollut vahvempi 24 kertaa, kun taas KuPS on voittanut kohtaamisista 11. Myös maalinteossa lahtelaiset ovat savolaisia edellä. FC Lahti on iskenyt 72 maalia ja KuPS 45. Onnistuuko Lahti jälleen kylvettämää kuopiolaisia Kallavedessä?


KuPS – FC Lahti 13.9.2018 kello 18.30 Savon Sanomat Areenalla!


Kaikki FC Lahden vierasottelut näkyvät Iloisessa Kulkijassa!

Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteesta https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.