vko.42 // 20.10.2018

SEO Otteluennakko: Ilves - FC Lahti 21.10.2018

SEO Otteluennakko: Ilves - FC Lahti 21.10.2018

Henri Anier oli monessa mukana kauden ensimmäisessä liigakohtaamisessa. (Kuva: Antti Sepponen)

Maaottelutauko on ohi ja on aika palata kotoisen Veikkausliigan loppuratkaisujen pariin. Mastokaupungin ylpeys FC Lahti matkustaa sunnuntaina Tampereen Tammelaan, jossa mustapaitoja isännöi Ilves. Tupsukorvat taistelevat yhä mitalista ja europaikasta, joten Lahti voi asettaa kapuloita rattaisiin.

Ennen taukoa Lahti pelasi ensimmäisen ottelunsa Sami Ristilän alaisuudessa Maarianhaminassa. Peliään suoraviivaistanut Lahti olikin ensiminuuteilla vaarallinen. Jasin Assehnoun ja Loorents Hertsi alustivat Pavel Osipoville paikan, mutta venäläisen pusku meni suoraan kohti IFK-vahti Ihor Levtšenkoa. Myös IFK:lla oli paikkansa. Robin Sid pääsi ampumaan tulisesti, mutta Oskari Forsman sai sen verran sormenpäitään väliin, että pallo osui tolppaan. Forsman nollasi myös Amos Ekhalien huippupaikan. Puolen tunnin kohdalla Lahden painajaiseksi koitui jälleen erikoistilanne. Kristian Kojola pääsi puskemaan vapaasti kotijoukkueen 1-0-johtoon kulmapotkusta.


Toisella jaksolla IFK osui vielä kahdesti. IFK-ottelusta jäi käteen silti myös positiivista. Eemeli Virta pelasi hyvän ottelun keskikentällä, kuten myös Jasin Assehnoun. Timi Voutilainen puolestaan teki Veikkausliiga-debyyttinsä.


Tauolla lahtelaisista maajoukkueissa peliaikaa saivat Teemu Jäntti, Artjom Dmitrijev ja Henri Anier. Ilvestä vastaan Lahti lähtee kysymysmerkkien alla. Kalle Taimi on varmasti sivussa ja muutaman pelaajan pelikunnon kohdalla on suuri kysymysmerkki.


Kotijoukkue Ilves on yhä mukana mitalitaistelussa. Se on viidentenä kolme pistettä Kuopion Palloseuraa ja FC Honkaa jäljessä, joten ainoastaan voitto pitää tupsukorvien mitalihaaveet elossa. Ennen taukoa tamperelaiset kohtasivat KuPS:n Kuopiossa. Ilveksen ilta synkkeni jo 12 sekunnin jälkeen kun Petteri Pennanen vei kotijoukkueen johtoon. Maalin jälkeen Ilves hallitsi, mutta vaarallisia paikkoja tamperelaiset eivät saaneet luotua.


Myös toisella jaksolla pelin kuva oli se, että Ilves hallitsi ja KuPS osui. KuPS puolusti tiiviisti ja iski vastaan terävästi. Pennanen tuplasi kuopiolaisten johdon juuri vastahyökkäyksen päätteeksi. Ilves ei paikoilla juhlinut ja näin ollen KuPS nappasi tärkeät pisteet mitalitaistelussa.


Ilves on keikkunut koko kauden mitalitaistelussa. Sen hyökkäyspelin tärkeimmät palaset ovat olleet Marius Noubissin poistumisen jälkeen Lauri Ala-Myllymäki ja seitsemän maalia viimeistellyt Issa Thiaw. Maalivahtikaksikko Mika Hilander – Johannes Luukkanen on osoittanut tärkeytensä tiukoissa paikoissa.


Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti. Talven Suomen Cupissa Lahti meni 2-0-johtoon kun Teemu Jäntti ja Kalle Taimi osuivat. Ilves kuitenkin kampesi tasoihin toisella jaksolla Santeri Haaralan ja Tuure Siiran maaleilla. Liigassa mustapaidat voittivat kotiottelun puhtaasti 2-0 Henri Anierin ja Santeri Hostikan osuessa. Lahti pelasi pitkään alivoimalla Anierin otettua toisen keltaisen korttinsa ottelussa. Tammelassa joukkueet puolestaan tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä.


Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 16 kertaa. Lahdella on viisi voittoa ja Ilveksellä kuusi. Maalit ovat tasan 19-19. Liigaotteluissa Lahti on puolestaan niukasti edellä, sillä mastokaupungin ylpeys on voittanut näistä neljä ja tamperelaiset ovat juhlineet vain kolme kertaa. Tammelassa Lahti on juhlinut edellisen kerran vuonna 2015.


Katkaiseeko Lahti Ilveksen mitalihaaveet vai jatkuuko FC Lahden 12 ottelun voitoton putki?


Ilves – FC Lahti 21.10.2018 kello 14.30 Tammelan stadionilla!


Kaikki FC Lahden vierasottelut näkyvät Iloisessa Kulkijassa!


Kaikki Veikkausliigaottelut Ruutu + -palvelusta. Tilaa Ruutu + osoitteesta https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 ja käytä tilatessasi koodia FCLAHTI2018.