placeholder

FC Lahden valmennus vahvistuu

Forsman on ollut kehittämässä kokonaisvaltaisen valmennuksen ja kehittymisen seurannan prosessia vuodesta 2011 Eerikkilän Urheiluopiston valmennuskeskuksen kehityspäällikkönä. Hän suunnittelee, johtaa ja toteuttaa ulkopuolisena asiantuntijana FC Lahden edustuksen psyykkisen valmennuksen prosessia.

– Tärkein tehtäväni on suunnitella, johtaa ja toteuttaa FC Lahden psyykkisen valmennuksen prosessia yhdessä joukkueen valmennustiimin kanssa, niin että pelaajat luottavat itseensä ja toteuttavat itseään rohkeasti kentällä. Eerikkilän Urheiluopiston valmennuskeskuksen kehityspäällikkönä olen saanut olla mukana kehittämässä kokonaisvaltaisen valmennuksen ja kehittymisen seurannan prosessia vuodesta 2011. Psyykkinen valmennus on yksi osa kokonaisvaltaista valmennusta ja oma erityinen osaamisalueeni sekä mielenkiinnonkohteeni. On hienoa päästä toteuttamaan psyykkisen valmennuksen prosessia käytännössä omassa kotikaupungissani Lahdessa yhdessä osaavan valmennustiimin kanssa. Odotan innolla ja suurella mielenkiinnolla yhteistä kehittämisprosessia pelaajien ja valmentajien kanssa, Forsman kertoo.

Forsman tuo osaamisellaan FC Lahden valmennukseen fyysisen ja jalkapalloilullisen osaamisen jatkeeksi psyykkisen puolen. Pelaajat saavat tukea yksilöllisten keinojen löytämiseen, jolla he voivat vahvistaa omaa psyykettään niin kentällä, kuin sen ulkopuolella. Tavoitteena on, että pelaajat saavat psyykkistä vahvuutta mahdollistaen täyden potentiaalin saavuttamisen.

– Tuon osaamisellani osaksi FC Lahden valmennusprosessia systemaattisen ja jäsennellyn psyykkisen valmennuksen prosessin. Prosessi suunnitellaan ja toteutetaan kiinteässä yhteistyössä FC Lahden valmennustiimin kanssa, jolloin psyykkinen valmennus saadaan osaksi jokapäiväistä käytännön valmennustoimintaa. Prosessissa käytetään työkaluna Eerikkilän MyEWay – sähköistä kehittämisympäristöä. Kokonaisprosessin tavoitteena on tukea joukkueen pelaajien psyykkistä vahvuutta, ja sitä kautta mahdollistaa pelaajien oman potentiaalin mukainen suoriutuminen peleissä. Tavoitteena on, että pelaajat tiedostavat ja sisäistävät psyykkisten taitojen merkityksen omassa kehittymisessään sekä ennen kaikkea oppivat löytämään yksilöllisiä keinoja vahvistaa omaa psyykettään yleensä ja pelitilanteissa, Forsman avaa työtään.

Kuva: Eerikkilä.fi