placeholder

Tuorein ajatuksin kohti lahtelaisen jalkapalloilun tulevaisuutta

Mikään uusi nimi ei Heikari FC Lahden papereissa ole. Lahtelaisen juniorikoulun läpikäynyt Heikari nimittäin edusti FC Lahtea pelaajana vuosina 2009, 2010 ja 2011. Nyt miehen nimi ei kuitenkaan löydy pelaajasopimuksesta, vaan hänen missionaan on auttaa FC Lahtea parempiin saavutuksiin pelikenttien ulkopuolelta käsin.

Nuoresta iästään huolimatta Heikarille on kertynyt runsaasti teorian ja käytännön kokemusta kovista bisnesympyröistä. Heikari valmistui Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta ja työskenteli viimeiset 3 vuotta Trainers’ Housessa, jonka riveissä käytännön kokemusta kertyi eri tehtävissä suurten yritysorganisaatioiden strategisten hankkeiden mm. johtamisen ja myynnin kehittämisen parissa.

”Sain alkuvuodesta puhelun headhunterilta, joka kysyi ehtisinkö hetken jutella. Juteltiin ja kun kuulin mistä oli kyse, asiat etenivät nopeasti.”

FC Lahti haki tehtävään henkilöä, jolla olisi raikkaita näkökulmia organisaation kaupalliseen johtamiseen ja myyntiin. Prosessissa käytiin läpi useita erilaisilla ansioluetteloilla esittäytyneitä henkilöitä. Heikari kuitenkin koettiin parhaalla tavalla seuran päämääriä edistäväksi henkilöksi.

”Seuran hallituksen kanssa käytyjen palaverien jälkeen molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että tämä voisi olla hyvä liitto. Minulla oli hyvä putki auki konsulttimaailmassa, mutta koin tämän olevan ainutlaatuinen mahdollisuus, jota en halunnut jättää käyttämättä.”

Nuorella tiimillä, kokemuksen säestämänä

Heikarin valinta Veikkausliigaseuran toimitusjohtajaksi nostatti otsikoita ja keskustelua, eikä vähiten hänen nuoren ikänsä johdosta. Heikarin saama palaute on ollut kannustavaa ja positiivista. Tuore toimitusjohtaja tietää, että uuden sukupolven edustajan saaminen rooliin oli sitä mitä haettiin. Hän kokee sen ehdottomasti myös voimavarana nykyaikaisen urheilujohtamisen haasteissa.

”Meillä on toimiston puolella hyvä ja nuori tiimi. Uskon, että tällä porukalla saadaan puhallettua positiivista draivia purjeisiin ja avattua myös hieman uusia näkökulmia siihen, mitä jalkapalloseuran toiminta voi nykypäivänä pitää sisällään.”

Heikari kertoo nähneensä läheltä seuran aiempien toimitusjohtajien työskentelyä ja hän on käynyt aiheesta keskusteluita eri henkilöiden kanssa. Heikari uskoo, että hänelle on muodostunut hyvin realistinen kuva siitä, mitä toimitusjohtajan työ suomalaisessa jalkapalloseurassa on.

”Arki realisoituu varmasti käytännön kautta ja tämäkin toimitusjohtajan posti mukautuu tekijänsä mukaisesti. Karkeasti ottaen tehtäväni on kuitenkin sama kuin missä tahansa yrityksessä. Toimia niin, että saadaan budjetti kasaan ja toisaalta taas huolehtia siitä, että siinä pysytään.”

Suomalainen urheilu ei bisneksen näkökulmasta lepää kovinkaan vahvoilla kantimilla. Yhdistys- ja yritysajattelun välimaastossa tasapainottelussa on kasvukipunsa, eikä varsinkaan jalkapalloilevasta Suomesta kaupallisia sankaritarinoita löydy kirjaksi asti. Lokeron ulkopuolelta löytyy kuitenkin hienoja esimerkkejä siitä, kuinka pienemmillä resursseilla on saatu rakennettua isoja asioita. Heikari uskoo, että hänen kokemuksensa nimenomaan kovasta bisnesmaailmasta avaa mahdollisuuden tuoreille ajatuksille ja tien ulos vakiintuneista normeista.

”Otetaan ajatuksia sieltä, missä homma on saatu toimimaan ja pyritään soveltamaan niitä omaan tekemiseen ja omiin lähtökohtiin. Nykypäivänä jalkapalloseura on yritys siinä missä muutkin ja vaikka toimintakenttä on hieman erilainen, niin perustavanlaatuiset lainalaisuudet toistuvat. Eli toimintaa määrittää se, millaisia lukuja saadaan viivan alle.”

Heikari uskoo, että toimistolla päivittäin työskentelevä porukka muodostaa seuran hallituksen kanssa dynaamisen tiimin, jonka osaaminen tulee näkymään positiivisella tavalla myös ulospäin seuran toiminnassa.

”Seuran hallituksen kanssa on alusta alkaen ollut hyvä keskusteluyhteys. Pyrimme hyödyntämään kokonaisvaltaisesti kaiken käytössä olevan osaamisen ja kontaktipinnat. Hallitus on hyvin operatiivinen ja sieltä suunnalta on luvattu runsaasti tukea.”


Paikallisuus voimavarana

Oman työnsä kannalta Heikari pitää yhtenä tärkeimmistä kysymyksistä sitä, millainen kaiku seuran nimellä kaupungissa on. Seuran toimintaa vuosia ulkopuolelta seuranneena hänellä on jäänyt hyvä kuva siitä, millaista jälkeä on tehty edellisen toimitusjohtajan aikana.

”FC Lahdessa on tehty viime vuosina hyvää työtä ja ainakin ulospäin on välittynyt sellainen kuva, että seuran profiilia on pystytty nostamaan huomattavasti. Sen päälle on hyvä tehdä uutta. Tärkeää on kuitenkin sopivassa määrin puhdistaa pöytää ja omaksua ajatus, että tämä on nyt uuden ajanjakson alku.”

Pienen kaupungin jalkapalloseurasta puhuttaessa asiakassegmentti rajautuu yllättävän pieneksi. Heikari kuitenkin näkee paikallisuudessa voimavaran, jota tulee vaalia ja joka takaa toiminnalle vakaan perustan.

”Minä en halua puhua rajoitteista, vaan kääntäisin ne mielummin haasteiksi. Paikallisuus ja talousalueen koko tietysti tuo omia reunaehtojaan. Myös ne pitää pystyä näkemään mahdollisuutena. Vaikka olen asunut pitkään muualla, on oma identiteettini rakentunut hyvin voimakkaasti lahtelaisuuden ympärille. Minulle on kunnia-asia nostaa kotiseutua esille ja tehdä hyviä asioita Lahden ja lahtelaisten hyväksi.”

Heikari muistelee ensimmäisen voimakkaan FC Lahteen liittyvän muistonsa liittyvän vuonna 2002 Allianssia vastaan pelattu Suomen Cupin välieräotteluun, josta FC Lahti eteni rankkarikisan jälkeen finaaliin. Hän muistaa myös seuranneensa Finnair Stadionilla FC Lahden ensimmäisen pronssimitalin sinetöinyttä ottelua HJK:ta vastaan. Kentän puolella hän on pelaajana todistanut sekä putoamisen divisioonaan 2010 että nousun takaisin liigaan 2011.

”Urheilu tarjoaa parhaimmillaan suuria tunteita ja elämyksiä. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joita urheilun seuraamisella haetaan. Niitä meidän pitää pystyä myös yleisölle tarjoamaan. Ensisijaisesti tietysti haetaan nousuja, mutta myös laskut kuuluvat vuoristorataan.”

Yksi voimakkaita tunteita herättävä keskustelunaihe lahtelaisessa jalkapallossa on tietysti Kisapuisto ja sen tulevaisuus. Heikari ei halua vielä pestinsä alkumetreillä ottaa aiheeseen kantaa liian hanakasti. Hän toteaa suurpiirteisesti Kisapuiston kuitenkin olevan voimakkaasti lahtelaista jalkapalloa tulevaisuudessa määrittävä tekijä.

”Jalkapalloromantikkona ja intohimoisena futismiehenä toivon tietysti näkeväni FC Lahden pelaavan europelejä Kisapuistossa. En näe mitään esteitä sille, etteikö tämä olisi mahdollista jopa nopeammin kuin osaamme ajatella.”

Juttu on julkaistu aiemmin FC Lahden Kausijulkaisussa.
Jutun on kirjoittanut Jani Uhrman