placeholder

Lahden Reipas kunnioittaa perinteitä ja rakentaa yhteistyötä

Lahden Reipas nousi kuitenkin täksi kaudeksi yli 20 vuoden tauon jälkeen valtakunnallisen sarjafutiksen pariin, kun joukkue marssi paraatityylillä voittoon kolmosen lohkossaan. Vuodesta 2012 piirisarjojen ylintä sarjaporrasta, kolmosdivaria luodannut Reipas voitti yhtä tasapeliä lukuunottamatta kaikki ottelunsa. Maalieronkin jäädessä yli sadan osuman marginaalilla plussalle voi hyvällä omallatunnolla sanoa nousun olleen ansaittu. Heti syksyllä viirupaidat ja FC Lahti solmivat yhteistyösopimuksen, jonka turvin seurojen valmennus- ja pelaajaresurssit pyritään saamaan entistä tehokkaammin lahtelaisen jalkapalloilun kokonaisuuden tueksi.<väliotsikko>

Nousu tuo omat haasteensa

Piirisarjafutiksen vaihtuminen valtakunnalliseen kakkosdivisioonaan tuo mahdollisuuksien lisäksi myös uusia haasteita. Joukkueen tapahtumien lisääntyessä ja pelimatkojen pidentyessä pelaajien sitoutuminen nousee entistä suurempaan arvoon. Paine kasvaa myös seuran talousrakenteessa ja se vaatii aktiivisempaa otetta kabinettien puolella.

”Pelaajistolta ja taustajoukoilta uudet kuviot vaativat enemmän sitoutumista. Työtunteja tarvitaan enemmän niin kentän pinnassa kuin taustoillakin. Se tietysti vie aikaa, ja se aika on aina pois jostakin muusta”, sanoo Lahden Reippaan hallituksen puheenjohtaja Jussi Hauhia, joka hallitusroolinsa lisäksi kantaa edelleen myös pelikentällä suurta roolia.

Hauhia on kuitenkin mielissään siitä, minkälaisella asenteella haasteeseen on seuran ja joukkueen sisällä tartuttu. ”Rakkautta lajiin” tarvitaan ja sen löytymistä helpottaa huomattavasti, mikäli yhteisön sisälle saadaan puhallettua hyvää tekemisen meininkiä.

”Joukkueessa ja seuran sisällä on tosi hyvä henki ja se helpottaa sitoutumista. Kun seuran tai joukkueen eteen käytetty aika ei tunnu uhraukselta, helpottaa se kaikille kalliin ajan arvottamista myös näiden asioiden hyväksi.”

Vaikka Reipas omaa pitkät perinteet ja pystejäkin on historian saatossa nosteltu, ei nousu uudelle sarjatasolle ole kuitenkaan sokaissut seuratoimijoiden näkökenttää. Seuran kehittämistä jatketaan realistisella otteella kokonaisuus hyvin huomioiden.

”Seuran tavoitteena on toiminnan vakiinnuttaminen kakkosen tasolle. Pelaajilla pitää olla hyvät ja vakaat olosuhteet hoitaa omaa rooliaan. Siten voimme olla kehittämässä lahtelaista jalkapalloilua. Kakkosdivisioona on tällä hetkellä varmasti tähän oikea ympäristö”, kertoo Hauhia.

Vahvemmat yhdessä

Reippaan nousu tuli tärkeään saumaan. Lahti tarvitsee ehdottomasti joukkueen tälle sarjaportaalle, jotta liigavauhtiin kypsyville nuorille pelaajille on tarjolla kilpailullinen ja tasokas ympäristö. Reippaan ja FC Lahden yhteistyö mahdollistaa pelaajayhteistyön lisäksi myös muun osaamisen jakamista.

”Yhteistyö tarkoittaa myös valmennuksellista synergiaa. FC Lahden A-juniorien kanssa meillä on ollut jo yhteisiä harjoituksia. Pelaajaliikenteen suhteen se mahdollistaa meille lupaavien nuorien houkuttelemista joukkueeseen, kun polku ylöspäin on auki. Me taas pystymme tarjoamaan FC Lahden nuorille pelaajille kasvualustan miesten peleihin”, sanoo Hauhia.

Reippaan maalivahtina uutta kautta aloittava Juha Tuomi kokee yhteistyön kantavan ensimmäisiä hedelmiään jo alkumetreillä.

”Omakohtaisesti maalivahtivalmennus on ollut suurin konkreettinen yhteistyön hedelmä tässä vaiheessa. Marginaalit pienenevät ja se korostaa maalivahdin roolia otteluissa. On tärkeää saada hyvää ja yksilöllistä valmennusta myös sille osa-alueelle.”

Suomessa jalkapalloilu huipun välittömässä tuntumassa on haasteellista, sillä rahaa ei liiku elannoksi asti. Pelaajat, jotka eivät vielä nuorella iällä onnistu lyömään läpi Veikkausliigassa, joutuvat tekemään isoja valintoja hyvin aikaisessa vaiheessa. Kakkonen sarjatasona mahdollistaa paremmin opiskelun tai työnteon tavoitteellisen treenaamisen rinnalla, joten myös sen puolesta Reipas tarjoaa hyvän vaihtoehdon elämäänsä pohtivalle nuorelle jalkapalloilijalle.

”Kakkosdivari on kuitenkin jo ihan oikea sarja, eikä mikään sunnuntailiiga. Kausi tai pari kakkosessa ei tarkoita vielä jäähdyttelyä. Onhan se hyvä jos pelaajien ei tarvitse niin äkkipikaisesti ripustaa futiskenkiä naulaan tai vaihtoehtoisesti haudata haaveita työurasta. Harva pelaaja on kuitenkaan alle parikymppisenä vielä jalkapalloilijana parhaimmillaan”, sanoo Tuomi.

Suomalaisten jalkapalloseurojen väliset yhteistyökuviot eivät aina ole menneet maaliin kaikkia tyydyttävällä tavalla. Pitkäjänteisyys molempia hyödyttävän yhteistyömallin löytymiseen on puuttunut, ja kun haluttuja tuloksia ei ole saatu nopeasti, on virityksen annettu kaikessa hiljaisuudessa kuihtua. Hauhia kuitenkin uskoo, että nyt molemmilla osapuolilla on aito halu kehittää tästä kuviosta toimiva.

”Meillä ja FC Lahdella on hyvä yhteisymmärrys siitä, mitä yhteistyö voi parhaimmillaan molemmille tarjota. Täällä on historiassa nähty myös huonoja esimerkkejä ja uskon, että niistä on opittu. Molemmilla seuroilla on omat kilpailulliset tavoitteensa ja tässä pyritään löytämään keinoja niiden ruokkimiseksi. Siten voimme löytää myös tien, jolla tarjota parempaa lahtelaiselle jalkapalloilulle kokonaisuutena.”

Seurojen välinen yhteistyösopimus on toistaiseksi voimassa ja sen suuntaviivat on myös luotu pidemmälle aikavälille.

”Kyllä tämä yhteistyö pyritään alusta lähtien rakentamaan kestävälle pohjalle. Kokemuksen kautta sitä kehitetään jatkuvasti, jotta se voisi palvella yhteisiä päämääriä myös tulevaisuudessa”, toteaa Hauhia.

Kaiken pitäisi olla kunnossa

Reippaan joukkueen runko on säilynyt viime kaudesta hyvin kasassa. Muutamia lahtelaisia paluumuuttajia ja mielenkiintoisia nuoria pelaajia on tullut joukkuetta täydentämään. Tuomen mukaan joukkue vaikuttaa kliseisesti hyvältä sekoitukselta kokemuksen tuomaa varmuutta ja nuoruuden intoa.

”Kokeneemmalle kaartille tämä on hyvä mahdollisuus pelata vielä kovatasoisia otteluita. Nuoremmilla mukana olevilla pelaajilla taas saattaa olla tavoitteet vielä liigassa. Kakkosdivisioona höystettynä Veikkausliiga-yhteistyöllä tekee meistä varteenotettavan vaihtoehdon tällaisille nuorille pelaajille. Se tietysti osaltaan ruokkii myös seuran draivia. Tässä on hyvät mahdollisuudet positiiviseen pyörteeseen.”

Vaikka Reipas edustaakin perinteisen näkemyksen mukaan puolta Lahden jalkapalloilusta, ei nyky-Reippaassa tutkita sukupuuta tai tarkistella lahkokytköksiä uusia pelaajia kartoittaessa. Vastakkainasettelut eivät isossa kuvassa tue yhteisiä päämääriä.

”Joukkueen keskuudessa ei pientä leikkimielistä poskensoittoa lukuunottamatta merkitse mistä kaupungista tai junnukoulusta kukin pelaaja ponnistaa. Jalkapalloa ajatellaan jalkapallona ja pyritään edistämään sitä”, sanoo Tuomi.

”Oranssi-musta on tunnettu brändi ja tottakai meidän tulee pitää huoli siitä, että me kunnioitetaan niitä perinteitä. Ei me kuitenkaan haluta pönkittää mitään vastakkainasettelua. Pieni paikallinen kilpailuasetelma saattaa tuoda hyvää virinää. Historia kuitenkin osoittaa, ettei se ole Lahden kokoisessa kaupungissa taloudellisesti kestävää”, lisää Hauhia.

Nousijajoukkue on aina uudella sarjatasolla kovan paikan edessä. Reippaan tulevan kauden tavoitteista puhuttaessa Hauhia ei mieluusti mainitse sijoituksia, vaan hän piirtää kauden päämäärät suurpiirteisemmin.

”Päätavoitteena on olla tukevasti kiinni kakkosen paikassa myös ensi kaudella. Se palvelee sitten myös tätä yhteistyön rakentamista, jos peukaloa ei tarvitse asetella paniikkinappulalle missään vaiheessa.”

Hauhia kuitenkin uskoo, että Reipas voi realistisesti lähteä haastamaan minkä tahansa sarjan joukkueista. Yhdessäkään ottelussa ei tarvitse lähteä jarruttelemaan. Se takaa kauden mittaan kovatempoista ja yleisöön menevää futista.

Myös Tuomi toivottelee futiskansaa tervetulleeksi Kisapuistoon viihdyttävän jalkapalloilun pariin.

”Kannattaa ehdottomasti tulla Kispiin nauttimaan rennosta ilmapiiristä ja hyvästä futiksesta. Joukkue pyritään rakentamaan nimenomaan joukkueeksi, joka toimii yksikkönä erinomaisesti. Sieltä sitten on varmasti löydettävissä vanhojen kettujen kujeita ja nuorten lupausten nousua liigajoukkueen kynnykselle. Jokaiselle jotakin.”

Lahden Reipas aloittaa tänään 4.5. kautensa Kisapuistossa Järvenpään Palloseuraa vastaan. Otteluun on vapaa pääsy.

Kuva: Janina Pitkänen