vko.20 // 24.5.2019

​Drilon Shala palasi pelikentille

​Drilon Shala palasi pelikentille

FC Lahti ikonit Shala ja Rafael kohtasivat Kisapuistossa tiistai iltana. (Kuva: Taneli Okkonen)

Tiistaina FC Lahden yhteistyöseura Lahden Reipas kohtasi ukkosmyrskyn säestämänä Kisapuistossa Rafaelin tähdittämän Mikkelin Pallo-Kissat. Lähes kaksi vuotta loukkaantumisen takia sivussa ollut FC Lahti -ikoni Drilon Shala sai ensimmäiset peliminuuttinsa alleen Reippaan riveissä. Reipas voitti ottelun 2-1 Kasperi Heinosen ja Riku Heinin maaleilla.

Lahti-ikoni Shala oli iloinen minuuteistaan. Hän pelasi avauskokoonpanossa oikeana laitapuolustajana 66 minuuttia ja ehti siinä ajassa antamaan pari maukasta keskitystä. Shala odottaa ja tekee töitä hartiavoimin, että hän pääsee takaisin myös Veikkausliiga-viheriöille.

- Minulla on loistavat fiilikset. Tuntui hienolta pelata. Tämän eteen on tehty paljon töitä ja paikat kestivät. Oli hyvä saada yksi peli alle. Nyt tavoitteena on nousta kokoonpanoon FC Lahdessa, ensin tietysti vaihdosta, mutta myöhemmin haastamaan myös avauksen pelaajia, lahtelaistähti hymyilee.

Reippaan riveissä pelasivat FC Lahdesta myös Tomi Kult, joka oli mukana Reippaan tasoitusosumassa ja Matias Niuta. Kult pelasi täyden ottelun ja Niuta vaihdettiin kentälle ensimmäisen jakson 37. minuutilla. FC Lahti -legenda Rafael pelasi mikkeliläisten riveissä 63 minuuttia ja oli puskea vierasjoukkueen jo 2-0-johtoon toisen jakson alussa lahtelaistopparien välistä.