vko.26 // 5.7.2019

FC Lahti ilman pisteitä Turusta

FC Lahti ilman pisteitä Turusta

Kuva: Lauri Ilola

FC Lahti kärsi tappion FC Interin vieraana Turussa. Tehokkaan ensimmäisen puoliajan pelannut FC Inter otti ansaitun voiton numeroin 2-0.

Ensimmäisellä puoliajalla FC Lahti oli vaikeuksissa alussa. FC Inter hyödynsi paikkansa heti alussa, ja Filip Valencic siirsi kotijoukkueen johtoon jo ottelun 6. minuutilla. Lahtelaiset pääsivät paremmin ja paremmin pelin mukaan pelin vanhetessa. Aluksi tosin näytti siltä, että FC Lahden pelinrakentelu tyssää FC Interin keskikentän linjaan.

Lahtelaisten parhaat paikat aukesivat ensin Teemu Jäntille ja hieman myöhemmin Gael Etockille. Jäntti pääsi laukomaan paraatipaikalta, mutta turkulaisten Henrik Moisander taikoi kätensä vedon tielle. Puoliajan lopussa Lahti yritti puolustaa vapaapotkua omalla rangaistusalueella, mutta tilanteesta tuomittiin pilkku FC Interille. Valencic laukoi pallon varmasti vasempaan alakulmaan ja tauolle mentiin tilanteessa 2-0.

Toinen puoliaika ei tuonut peliin muutosta. Lahti ei päässyt huippupaikoille Interin laskettua ryhmitystään alemmas. FC Lahti pääsi pariin otteeseen laukomaan, mutta Moisander selvitti harvat tilanteet helposti.

Ottelun lopussa FC Inter oli vielä kaunistella numeroita. Timo Furuholmin laukaus kimposi ylärimaan ja numerot pysyivät loppuun saakka muuttumattomina.

FC Lahti

Rakovsky

Coubronne – Hauhia – Tanska – Penninkangas

Josu (Martinen 75') – Virta – Klinga – Jäntti

Amione (Assehnoun 62') – Etock (Kult 82')

Varoitukset: Hauhia 43'