placeholder

Eemeli Virta jatkaa FC Lahdessa

Juuri 19 vuotta täyttänyt Virta on lyönyt tällä kaudella itsensä Veikkausliigaseuraajien tietoisuuteen. Tällä kaudella hän on pelannut 22 ottelua, joissa on syntynyt myös uran avausmaali.

Virta debytoi FC Lahdessa kaudella 2018. Hän sai ensimmäiset liigaminuuttinsa viime kaudella, mutta tällä kaudella nuorukainen raivasi tiensä FC Lahden avauskokoonpanoon. Virta itse on ollut kauteensa tyytyväinen.

– Hyvin on mennyt tämä kausi. Olen päässyt pelaamaan ja saanut vastuuta. Ensi kaudelta odotan itseltäni enemmän tehoja, enemmän maaleja ja syöttöjä. Ensi kaudella haluamme sijoittua paremmin liigassa. Haluamme ensi kaudeksi Eurooppaan totta kai, joten se on loppukauden selkeä tavoite, Virta toteaa.

Virta palkittiin KPV-ottelussa FC Lahden Kannattajien Vuoden pelaajaksi, joten nuoren keskikenttämiehen otteet eivät ole jääneet lahtelaisyleisöltä huomaamatta.