vko.41 // 17.10.2019

​Jerónimo Amione – Living like a suomalainen

​Jerónimo Amione – Living like a suomalainen

Kuva: Aleksi Tikkala

Meksikossa on paljon keskustelua siitä, mitä maan kovimmat jalkapalloilijat tekevät Euroopassa, esimerkiksi Raúl Jiménezin maaliputkesta tai Hirving Lozanon ennätyssiirrosta Napoliin. Jerónimo Amionesta, Atlanten, Pueblan ja Cruz Azulin entisestä pelaajasta puolestaan kuulee puhuttavan hyvin vähän, vaikka mies oli tärkeä osa Meksikon alle 23-vuotiaiden joukkuetta, joka voitti kultaa 2011 Pan-Amerikan kisoissa Luis Fernando Tenan johdolla.

Vuotta myöhemmin Amione oli lähellä päästä Meksikon joukkueeseen Lontoon olympialaisiin. Loukkaantuminen kuitenkin vesitti Amionen kisapaikan turnauksessa, jossa Meksiko kaatoi jopa Brasilian ja voitti lopulta kultaa. Viime talvena Amione siirtyi Suomeen ja FC Lahteen.

Alku Lahdessa ei ollut sellainen, kuin Amione oli toivonut. Häneltä repesi viides metatarsaali harjoituksissa. Toivuttuaan vammasta meksikolainen taisteli paikkansa avauskokoonpanoon. Amione on pelannut FC Lahden kokoonpanossa 13 ottelua. Hän on ollut tärkeä osa Lahden voittoja ja viimeisteli myös FC Lahden voittomaalin Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. Lahti oli Veikkausliigan runkosarjassa kahdeksas, mutta joukkueella on yhä mahdollisuus voittaa itselleen paikka Eurooppa Liigan karsintaan. Joukkueiden välinen kilpailu on silti tiukkaa.

- Veikkausliiga on nopea ja fyysinen liiga. Otteluissa on paljon kaksinkamppailuita. Liigassa on paljon erilaisia pelaajatyyppejä, Amione kommentoi.

Amione mainitsi myös, että hänen joukkueessa on terve kilpailutilanne. Nuoret pelaajat ovat nälkäisiä ja he haluavat mennä eteenpäin urillaan. Amionen mukaan jokaisen pitää taistella paikastaan auringossa joka päivä. Amione oli saapuessaa viides ulkomaalainen pelaaja FC Lahdessa ja ainoa Euroopan ulkopuolelta tullut pelaaja. Asia ei ole kuitenkaan vaivannut meksikolaista, sillä jokainen joukkueessa on valmis taistelemaan yhteisten tavotteiden vuoksi.

- Valmennuksen työ on ollut ratkaisevan tärkeää. He ovat yhdistäneet meidät joukkueeksi niin, että kuljemme samaan suuntaan. Olemme kaikki lähtöisin erilaisista taustoista, mutta koska meillä on samat tavoitteet, hyvä ympäristö ja terve kilpailu, olemme toimiva joukkue. Se saa jokaisen työskentelemään kovemmin ja samalla odottamaan samaa myös muilta, Amione puhuu joukkueesta.

Ankarista sääolosuhteista huolimatta Amionella ei ole ollut vaikeuksia sopeutua suomalaiseen elämäntapaan. Hän pyöräilee paikasta toiseen, kuten esimerkiksi treeneihin ja peleihin. Lisäksi ihmiset ovat saaneet Amionen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

- Täällä olevat ihmiset ovat uskomattomia. He ovat rentouttavia. He saivat oloni tuntumaan tervetulleeksi. Elämä täällä on mahtavaa. Vieressä on järvi ja rehellisesti sanottuna kesä täällä on uskomaton vastakohta talvelle, joka täällä voi kokea, Amione nauraa.

Amione ei epäröi suositellessaan Suomea ja Veikkausliigaa nuorille meksikolaispelureille. Hän mainitsee, että elämässä pitää joskus poistua omalta mukavuusalueeltaan, koska se kasvattaa sekä jalkapalloilijana että ihmisenä.

- On aina hyvä kokea erilaisia asioita. Päivän päätteeksi jalkapalloilijalle on kuitenkin tärkeintä pelata, Amione korostaa.

Amione toivoo, että Lahti selviytyy kauden päätteeksi europeleihin.

Tekstin ovat kirjoittaneet FC Lahden toimistolla kuukauden työharjottelussa ollet meksikolaiset Javier Ogarrio ja Rodrigo Morales. Katso myös Ron ja Javin kuvaama video heidän ajastaan Suomessa.